Maksetut viulut - joulutunnelmaan riemulla

11.12.2017

Keski-Pohjanmaan lakeuksilta tuulee raikkaasti Lempäälän asti, kun Maksetut viulut –yhtye konsertoi kirkossa 15. joulukuuta.

Kokkolalaisen ammattilaisyhtyeen tyyli on groovaava folk.
– Folkin myötä puhutaan kevyemmästä populaarimusiikista. Groovi taas viittaa rytmiin ja svengiin. Meitä luonnehtii vahva kansanmusiikkipohja, kuvaa yhtyeen viulisti ja laulaja Henna-Maria Harju.

Kuusihenkinen porukka tapsi toisensa evankelisten opiskelijoiden piirissä vuonna 2011. Sen jälkeen monet vanhat hengelliset kappaleet ovat kirkastuneet uusina ja omaperäisinä sovituksina.
– Uskallan sanoa, että meille on annettu lahjoja ilmaista hengellistä sisältöä suurella ilolla ja riemulla.

Yhtye on julkaissut kaksi levyä, joista toinen on viime vuonna julkaistu ”Joululevy”. Perinteisten joululaulujen joukossa on myös pari yhtyeen omaa kappaletta. Näitä yhtye esittää myös Lempäälän konsertissa. 

Henna-Maria Harju lupaa Lempäälän illasta sekä taiteellinen että hengellinen elämyksen.   
– Haluamme jakaa kuulijoille kappaleiden sanoman. Sen ihmeen, että Jumala syntyi  ihmiseksi.
– Konsertissamme joulun sanoma on timanttisesti esillä.  

Marita Miettinen

Maksetut viulut, joulukonsertti Pyhän Birgitan kirkossa
pe 15.12. klo 19. Vapaa pääsy, ohjelma 10/5 €.    


 

Kokkolalainen Maksetut viulut –yhtye kiertää joulun alla Suomea ja poikkeaa myös Lempäälässä. Nuorekkaan ja omaperäisen soinnin takana ovat Henna-Maria Harju, Elina Grekula, Ossi Mäki-Reini, Samuel Lindell, Neea Lamminmäki sekä Sirpa Luoma.