Astian särkymisen laki

Topias Tanskanen

Edesmennyt rovasti Risto Santala on ollut minulle tärkeä oppi-isä, vaikka en häntä ikinä ehtinytkään tavata.

Tämän entisen Israel-lähetin ja juutalaisuuden ja heprean kielen asiantuntijan kirjat sytyttivät  minuun rakkauden erityisesti Vanhan testamentin tutkimista ja opiskelemista kohtaan.

Hänen lukuisista kirjoistaan minulle tärkein on kuitenkin ollut se kaikkein pienin. Sen olen lukenut moneen kertaan ja siihen palaan aina vain uudestaan.

Savesta astiaksi on lyhyt hartauskirja, jossa Santala kuvaa vaiheita, joita savi kokee muovautuessaan astiaksi. Me päädymme samanlaiseen prosessiin elämässämme. Johtotähtenä kirjasessa on Jesajan kirjan luvun 64 jae 8 (KR 1933):

“Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme; me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.”

Me siis olemme Jumalan käytössä vähän kuin savea. Ja Jumala, suuri savenvalaja, on se, joka vaivaa meitä elämämme aikana ja muotoilee meistä astioitaan.

Ehkä kaikkein lohduttavin ja ihmeellisin saveen liittyvä asia on se, että savi ei tule koskaan käyttökelvottomaksi. Savi voi toki mennä pilalle, mutta pilalle menneenkin saven savenvalaja vaivaa uudelleen ja laittaa uuteen seokseen. Savi voi särkyä uunissa, se voi särkyä käytössä, mutta sitä ei koskaan hylätä. Jumalakaan ei tunne toivottomia tapauksia.

Meidän ihmisten perusolemukseen kuuluu Jumalan tahdon vastainen asenne. Luonnostamme emme tahdo kuulla Jumalan ääntä, vaan seurata omaa tahtoamme ja omia halujamme.

Siitä Jesaja sanoo (45:9): “Voi sitä, joka riitelee tekijänsä kanssa, saviastia saviastiain joukossa – maasta tehtyjä kaikki. Sanooko savi valajallensa: 'Mitä sinä kelpaat tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!”

Siksi Jumala sallii, että ihmisen elämä särkyy. Siksi Jumalan täytyy muovata ja tallata meitä ja riisua meidät kaikesta omastamme. Juutalaiset oppineet kutsuvat tätä saven lakia astian särkymisen laiksi

Usein vasta sirpaleidemme keskellä opimme antamaan kunnian Jumalalle ja näemme Jumalan suuruuden ja rakkauden, ja toisaalta oman pienuutemme. Meidän tulee vähetä, ja Jeesuksen kasvaa meissä, kuten Raamatussa sanotaan. Savenvalaja taivuttaa mutta ei pakota, saven muottiinsa. Samoin Jumala taivuttaa meitä.

Savi on suurimman osan työstövaiheestaan sivussa, kypsymässä. Savenvalaja kyllä tarkkailee ja tietää jatkuvasti, missä savi menee ja koska se on kypsä jälleen käsiteltäväksi. Myös ihmisen osana Jumalan työstettävänä on olla sivussa. Jumala kuitenkin tuntee ja tietää meidät. Tätä odottavaa sivuroolia meidän on vain vaikea hyväksyä.

Ihmeellisintä savessa on se, että rikotusta saviastiasta tehdään parhaat astiat. Savi saa aina uuden käyttötarkoituksen. Rikotussa ihmisessä näkee Jumalan painojäljen. Jumala tuntuu valmistavan parhaat astiansa ihmisistä, joita hän on rusentamalla rusentanut. Hän tietää myös jokaisen saviastian kestävyyden.

Sen rusentamisen salaisuuden myös Jeesus sai kokea. Siksi, “sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.” (Hepr. 2:18)

Meillä on Jumala, joka on kokenut kaikkein synkimmän kärsimyksen, helvetin. Ja hän kärsii tänään meidän kanssamme. Parhaat saviastiat tehdään jo kerran rikotuista. Herra, sinä olet valajamme, me olemme savea, sinun kättesi tekoa.

Topias Tanskanen
kesätyöntekijä, teol. yo

Risto Santalan Savesta astiaksi on luettavissa Internetissä osoitteessa http://kirjasilta.net/santala/savesta/index.html