Helmi mediavirrassa

Heli Orre

Sähköposti. Tekstiviestit. Televisio. Radio. Netti. Facebook. Twitter.

Vielä ei ajatuksia osata lukea, mutta muuten on kommunikoinnin ja informoinnin väylät ja tavat lähes rajattomat. Välillä meinaa ihan ähky tulla.

Joskus median virrasta osuu kuitenkin silmään joku helmi. Sellainen on Facebookissa kaverin profiilissa joskus ollut hieno tarina.

Tarinassa kerrottiin, miten tunnettu luennoitsija aloitti seminaarinsa pitämällä kädessään 200 euron seteliä. Tilaisuudessa oli 200 henkilöä. Hän kysyi: "Kuka haluaa tämän rahan?" Kaikki kädet nousivat ylös.

Luennoitsija sanoi, että hän antaa rahan jollekin, mutta ensin hän tekisi rahalle jotakin, ja niinpä hän rypisti setelin. Sitten hän kysyi, kuka huolisi sen vielä. Kaikkien kädet nousivat taas ylös. "Nooh, entä jos minä teen näin?" Hän pudotti setelin maahan, astui sen päälle ja hieroi sitä kengällään lattiaa vasten. Lopuksi hän nosti sen ylös ryttyisenä ja likaisena ja kysyi, mahtaako kukaan enää huolia rahaa. Jälleen kädet nousivat ilmaan.

Silloin luennoitsija sanoi: "Ystäväni, olette juuri oppineet hyvin arvokkaan läksyn. Nimittäin sen, ettei ollut väliä mitä rahalle tehtiin. Te halusitte sen silti, koska se ei ollut menettänyt arvoaan.”

Kunpa muistaisimme tämän opetuksen niin omalla kuin toistenkin kohdalla.

Jokainen meistä kompuroi joskus elämässään. Likaannumme tekemiemme päätösten takia ja tiellemme tulevien olosuhteiden takia.

Emme kuitenkaan menetä arvoamme kolhujen vuoksi vaan olemme aina yhtä arvokkaita Jumalan luomia ihmisiä.

Saamme armahtaa itseämme vaikka joskus tuleekin töpättyä. Jeesuksen ristin ansioista saamme kaikki väärät tekomme anteeksi. ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”  (1.Joh. 1:9)

Saamme armahtaa myös lähimmäistämme ja jättää kivet heittämättä. Saamme julistaa heille samaa armon ilosanomaa kuin itsellemme. Vaikka elämän kiemuroissa tuntuisi olo arvottomalta ja kelvottomalta, saamme turvata Raamatun aina samoina pysyviin ja lohdullisiin lupauksiin ja totuuksiin.

”Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room. 3:23–24)

”Anteeksiantava ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä. Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan.”( Ps. 145:8–9)

Heli Orre
nuorisotyönohjaaja