Huonosta kristitystä maailman valoksi

Tatu Leijo

Paljastanpa jotain itsestäni. Koen olevani huono kristitty.

Uskallan sanoa, että olen joskus saanut tuntea olevani hyvä ystävä, työntekijä tai perheenjäsen, mutta jos minulta kysyttäisiin, olenko hyvä kristitty, voisin syvällä rintaäänellä suorilta kertoa, että enpä juuri ole. En useinkaan ajattele loistavani valoa tähän maailmaan sen enempää kuin kivet. Kuitenkin uskon, että tämä kokemus on nimenomaan Jumalan armoa.

En tiedä, tunnetko samalla tavalla: ”Olenko minä muka malliesimerkki kristitystä? Taas tuli langettua. Olen pimeyttä pimeässä maailmassa. Miten voisin esiintyä Jumalan lapsena tällaisena. Välillä hävettää edustaa koko asiaa. Ei minusta ole tähän.”

Vai olisiko sittenkin niin, että juuri keskeneräisenä, epäonnistuneena ja heikkona kristittynä saa rauhan armon kautta? Se, että tunnen olevani huono kristitty, pakottaa minut päästämään irti itsestäni ja hakeutumaan koko kaikkeuden parhaimpaan asemaan ja paikkaan – Kristuksen luo.

Silloin vasta saa rauhan. Silloin ei enää tunnu haittaavan se, mitä itse olen. Kun kiinnittää huomion Herraan, kaikki muu saa väistyä. Minäkeskeisyys kaikkoaa. Muiden arvostelevat mielipiteet unohtuvat eivätkä pahan valheet rasita.

Meissä ei itsessämme ole valoa (Joh. 11:10), mutta jos elämme Hänessä, joka on elämän valo (Joh. 1:4 & 8:12), muutumme maailman valoksi. Hänen seurassaan tulemme Hänen kaltaisekseen. Silloin usko on olemista eikä tekemistä. Kun elämme Jeesuksen yhteydessä, me olemme maailman valona (Matt. 5:14), koska Hän saa sen meissä aikaan (Joh. 15:5 & Fil. 2:13).

Jeesus, kutsu minut vahvasti luoksesi. Auta kiinnittymään sinuun, jotta voisit olla valona tässä maailmassa minunkin kauttani. Suo, että jos koenkin itseni huonoksi, se vain johtaisi sinun luoksesi.

Tatu Leijo
nuorisotyönohjaaja,
NUORA-projekti