Kiitosmieli

Tom Haavisto

Monella syksyn tulo tarkoittaa, että paluu arkeen ja säännölliseen rytmiin alkaa.  

Luin hiljattain huolestuttavan tiedon. Sen mukaan vain neljäsosa ihmisistä palaa töihin tyytyväisenä. Toisilla päivät ovat liian täynnä ohjelmaa ja työtä, toisilla sitä vastoin ongelmana on yksinäisyys ja tunne, että päivässä ei ole mitään odotettavissa.

Huolia on varmasti meillä kaikilla, kukaan niiltä ei säästy. Kotikaan ei enää ole välttämättä lepopaikka. Sielläkin murheet ovat mielessä. Mikään ei jaksa ilahduttaa. Voimatkin ovat poissa. Mieli tekisi heittäytyä lattialle ja itkeä pitkään, tehdä valituskirje Jumalalle: vaikeuksista töissä, kotona ja itsenikin kanssa. Suomalaiset syövät enemmän masennuslääkkeitä kuin koskaan ennen.

Kun tätä kirjoitan, päivän sana kuuluu seuraavasti: ”Kuin hiukkanen vaakakupissa on koko maailma sinun edessäsi, kuin maahan pudonnut aamukasteen pisara.” (Viis. 11:22.) Ajattelenko liikaa vain itseäni ja unohdan, että koko ajan maailmassa tapahtuu erilaisia asioita, surullisia ja iloisia?

Vaikka on luvattu sateista säätä, huomaankin auringon paistavankin kirkkaasti. Olen onnellinen ja mieli on keveä. Rypistän otsaani. Koska olen luonteeltani murehtija, huomaan ajattelevani, että eihän minun kuulu olla näin tyytyväinen. Mutta kun olen!  Enkä anna pahojen aavistusten nakertaa hyvää tunnettani. Tulkoon huolet kun tulevat.

Anja Porio on kirjassaan sanonut hyvin: ”sitä rukoilen, että näkisin elämässä enemmän hyvää kuin pahaa.”  Kunpa kaikki osaisimmekin toimia noin, se olkoon haasteemme vaikka tälle syksylle. Tuon haasteen takia ei tarvitse käyttää rahaa, ei ole kuljetusongelmia eikä aikatauluja.

Hiljenny Jumalan eteen ja rukoile tuota. Tehkäämme mieluummin työtä paremman huomisen puolesta kuin valitamme elämän kurjuutta. Ottakaamme kiinni ilosta ja kiitosmielestä. Sitä itse rukoilen.

Tom Haavisto
diakoniatyöntekijä