Yksi seurakunta

Sanni Sipilä

Palasin juuri viikon lomamatkaltani Ranskan Taizésta. Taizé on ekumeeninen veljesyhteisö, jossa vierailee viikoittain tuhansia kävijöitä.

Viikon aikana tapasin ihmisiä ainakin Ranskasta, Saksasta, Ruotsista, Australiasta, Etelä-Afrikasta, Unkarista, Hollannista, Kiinasta ja Etelä-Koreasta. Ihmiset olivat nuoria, nuoria aikuisia, koululaisia, rippikoululaisia, aikuisia ja jopa vanhuksia. Meitä kaikkia yhdisti yksi asia: Jeesus.

Vaikka olimmekin erilaisista kristinuskon suuntauksista, kaikki tuntuivat hyväksyvän ajattelun pienet erot. Taizéssa on joka päivä Raamattu-hetkiä, jotka alustetaan jonkun veljen kanssa ja jatketaan sitten omassa pienryhmässä. Ryhmissä tuli mielenkiintoista keskustelua milloin mistäkin aiheesta, ja meille tuli välillä jopa erimielisyyksiä.

Kuitenkin minulle tärkein osa Taizén reissua oli kolme kertaa päivässä olevat rukoushetket. Lauloimme eri kielillä Taizé-lauluja – yksi lauluista oli jopa suomeksi. Minäkin lauloin sujuvasti latinaa ja ranskaa, vaikken osaa kumpaakaan kieltä puhua. Joka rukoushetkessä oli myös muutamien minuuttien mittainen hiljaisuus, jonka aikana sai pohtia edellä luettuja raamatunkohtia.

Kun 700 ihmistä laulaa lauluja, jotka eivät välttämättä ole omalla kielellä, ja kun 700 ihmistä on yhtä aikaa hiljaa Jumalan edessä, niin siinä on seurakuntayhteys todellisimmillaan. Miten tätä Taizén yhteyttä sitten voisi omassa seurakunnassa toteuttaa?

On hyvä, että kaikilla ikäryhmillä on erilaista ohjelmaa seurakunnassa. Silti seurakuntayhteys on parhaimmillaan silloin, kun koko seurakunta on koolla yhdessä. Kaikki erilaiset ihmiset, omissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa, ovat Jumalan silmissä samanarvoisia ja ovat kaikki tervetulleita kirkkoon – yhteiseen jumalanpalvelukseen.

Mieleeni tupsahti Johanneksen evankeliumin tuttu kohta: ”Niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” Nähdäänkö siis sunnuntaina kymmeneltä?

Sanni Sipilä
kesätyöntekijä