Ilo auttaa

Matti Vehviläinen

Yhä paheneva pakolaiskriisi on uutisotsikoissa joka puolella Eurooppaa. Enää emme kuitenkaan ole sivustakatsojia, vaan turvapaikanhakijoiden aalto pyyhkii myös Suomen ylitse.

Bussilasteittain ihmisiä tulee maahamme etsien apua, turvaa, kotia. Asioiden käänteet tässä kriisissä ovat niin nopeita, ettei kukaan tunnu vielä aamulla tietävän mitä iltapäivällä tapahtuu. Aivan hetki sitten varmistui uutinen siitä, että kaiken varalta myös Lempäälään valmistetaan turvapaikanhakijoille hätämajoitustilat Kuljun vanhalle seurakuntatalolle.  

Tämä kaikki herättää monenlaisia tunteita, mikä on selvä asia. Miten pakolaisten kasvava määrä keskuudessamme vaikuttaa elinoloihimme ja suomalaisina pyhinä pitämiimme arvoihin? Eikö auttamisella pitäisi olla joku raja, onhan meillä itsellämmekin paljon ongelmia, jotka pitäisi jotenkin saada ratkaistua. Miksi kurjistuvassa taloudellisessa tilanteessa pitäisi ajatella vielä pakolaisiakin?

Raamattu antaa tähän paljon pohtimisen aihetta ja suoraan sanoen hyvin selkeitä ohjeitakin. Kolmannessa Mooseksen kirjassa todetaan: ”Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne”. Lähimmäisenrakkaus ei katso ihonväriä, kansalaisuutta, uskontoa tai muutakaan. Kaikki me olemme samalla viivalla.

Elämä on meille kaikille lahja ja me, joille on annettu monin tavoin ylelliset elinolosuhteet, saamme nyt vuorostamme auttaa niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Lähihistoria muuten kertoo, että olemmehan mekin olleet avun vastaanottajina useamman kerran.

Matteuksen evankeliumin 25. luvussa Jeesus sanoo: ”Kaiken minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” Uusi Tie -lehden artikkelissa Timo Pöyhönen pohtii tekstiä osuvasti: ”Erityisen ajankohtaiseksi vertauksen tekee se, että vertauksessa mainitaan myös kodittomat, kreikaksi ksenos, joka voidaan kääntää myös muukalaiset, ulkomaalaiset.”

Jeesus toisin sanoen sanoo: ”Minä olin ulkomaalainen, mutta te ette ottaneet minua luoksenne”. Tässäkin kohtaa Raamattu on selkeä ja suorasanainen. Sana on suoraan sovellettavissa tilanteeseen, jota me elämme todeksi tämän päivän Euroopassa, Suomessa ja Lempäälässä.

Kristinuskon ydinsisältö on armo, Jumalan käsittämättömän suuri laupeus ja rakkaus jokaista ihmistä kohtaan. Tämä rakkaus sulkee sisäänsä yhtä lailla elämässä menestyneen kuin kaiken menettäneen ihmisen. Jumalan rakkaus ei valikoi. Jokainen on Jumalalle kallisarvoinen. Toisin sanoen suhde Jumalaan ei ole suorittamista eikä armo ole ansioon perustuvaa hyväksyntää, vaan ansiotonta rakkautta, lahjaa.

Samanaikaisesti on kuitenkin totta, että usko ei ole tarkoitettu sanoiksi paperilla, vaan todeksi elettäväksi. Jumalan rakkaus pakottaa meitä pohtimaan, miten tuo rakkaus muuttuu todeksi meissä ja meidän kauttamme. Ja tässä vallitsevassa tilanteessa keskuudessamme on pakolaisia, jotka ovat vailla vaatteita, ruokaa, kotia, ystäviä.

Sinua ja minua tarvitaan - olemaan ihminen, lähimmäinen, ystävä - kulkemaan vierellä ja välittämään.

Matti Vehviläinen
kappalainen