Tieni seurakunnassa

Taaksepäin katsomalla löytää omat jälkensä kirkkoon ja seurakuntaan.

Lempäälän seurakunnassa monia vuosia asuneena olemme saaneet siltä paljon: kasteita, hautajaisia ja vihkimisiä.

Tyttären ja meidän vanhempienkin vihkikirkkona on ollut upea Pyhän Birgitan kirkko. Vihkipappimme oli Aimo Sorri. Hän oli kuuluisa pitkistä vihkipuheistaan. Hänen ympärilleen muodostui sittemmin oma uskonnollinen ryhmä, sorrilaiset.

Jo aivan pienenä, Janakkalassa asuessamme, sain mennä pyhäkouluun, kun Ruokosen täti kutsui luokseen Viralan kartanon lapsia pieneen mökkiinsä.

Vuonna 1944 asetuimme Lempäälään. Kuljussa alkoi toimia seurakunnan poikakerho innokkaana vetäjänään Torsti Lettoranta. Suurin pettymys hänelle oli se, että kansakoululle ei saanut kokoontua. Johtokunta oli tehnyt tästä poliittisen päätöksen. Isäni oli Kukkolan kartanon tilanhoitaja, ja hän antoi kerholle luvan kokoontua kartanon historiallisessa puistossa.

Tuohon aikaan poikakerhoissa kerättiin ns. ruutukorteilla rahaa poikatyöhön. Parhaat kerääjät pääsivät Partaharjun leirille Savoon. Muistan, että pyöräilin pitkiä matkoja eri kyliin. Ruskea-ahteella kävin ystävällisen vanhuksen luona ja ihmettelin talon maalattiaa. Myöhemmin kuulin, että vanhus oli kuuluisa Puskemaan Kustaa.

1940-lukua väritti sota. Kaksi vanhempaa veljeä oli lähtenyt jatkosotaan ja he toivat lomilla kotiin Kenttähartaus-kirjan. Luin siitä iltaisin rukouksia. Kaikki perheenjäsenet ristivät loppurukouksessa kätensä. Kai näistä rukousilloista johtui, että äitini toivoi minusta pappia ja siksi minut pantiin myöhemmin latinakouluun Tampereelle.

Vuodet kuluivat, ja Clasussa pidettiin rippikoulua. Sitä oli vain muutamana iltapäivänä tuntien päätyttyä. Ripille päästiin Johanneksen kirkossa eli Tampereen tuomiokirkossa. Jälkeenpäin harmitti, kun Lempäälässä ripille päässeet kertoivat pitkästä, mutta antoisasta talvirippikoulusta.

Aikuisena lähdin mukaan seurakunnan luottamustehtäviin. Mieleen on jäänyt erityisesti suuri ja kauaskantoinen Ristimäen hautausmaan laajennusprojekti. Saimme käydä monilla hautausmailla Turun seudulla. Eräällä sellaisella oli kauniisti katettu uurnakappeli, joka jäi kaikkien matkalaisten mieliin. Siihen aikaan tuhkaus alkoi jo mennä arkkuhautauksen edelle. Ristimäen erikoisuutena muuten on se, että uurnan ja muistolaatan voi tietyllä alueella sijoittaa jonkun luonnonkiven yhteyteen.

Luottamustehtävissä olen saanut kokea, että luottamushenkilöiden tulee ottaa esiin myös vaikeita asioita. Vain keskustelemalla, neuvottelemalla ja puhumalla eri tahojen kanssa asiat voidaan saada kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Pääkaupungissa taidemuseo Ateneumin ovenpäällysteksti tiivistää sen julistamalla: Yksimielisyydellä pienetkin asiat kasvavat – Concordia res parvae crescunt.

Sain hiljakkoin poiketa Lempäälän paloasemalla. Löysin kuin löysinkin Väinö Ric. Rautalinin Rukoileva sotilas -patsaan. Siellä se seisoo uljaana ja hartaana. Se ei kelvannut sankaripatsaaksi, kun joku kirkonmies huomautti, että patsaan sotilaalla on kivääri toisessa kainalossa.

Kaikki kunnia edesmenneelle palopäällikkö Veikko Kivelälle, joka otti patsaan uuden paloaseman eteishalliin, kun sen paikasta käytiin kovaa kiistaa. Ehdotan, että Lempäälän seurakunta antaisi patsaalle näkyvämmän paikan.

Toivotan hyvää talven jatkoa kaikille seurakuntalaisille. Meillä on hyvä kunta ja seurakunta.

Jaakko Nurmesniemi
lehtori emeritus
Lempäälässä vuodesta 1944.