Adventtimuisto

Matti Vehviläinen

Ensimmäisen adventtisunnuntain aamuna mieleeni pulpahti muisto kahdeksan vuoden takaa. Silloin adventtiaamu valkeni hyvin erilaisena kuin yleensä. Kaikkina muina adventteina siihen asti oli ulkona näkynyt, jos ei nyt ihan lunta, niin ainakin kolea marraskuinen maisema.

Tuntui aluksi vaikealta eläytyä adventin tunnelmaan Välimeren ilmaston mukaisesti lyhythihaisessa paidassa ja sandaaleissa. Onhan suomalainen mielikuva adventista kynttilöitä, piparin tuoksua, havupuita ja jos toivoa saa, niin mielellään lunta. Kuitenkin tarkemmin ajateltuna tuo Kyproksen maisema on hyvin raamatullinen. Siten eläytyminen aasilla ratsastavan Nasaretin miehen vastaanottamiseen olisi pitänyt olla helpompaa kuin täällä kotona.

Työskentelin tuolloin suomalaisten pappina Kyproksella ja valmistauduin adventin perhemessuun ajamalla läheiseen kylään hakemaan palmunoksia lasten adventtikulkuetta varten. Oli hämmästyttävää huomata, että palmunlehvät kasvoivat lähes ranteen paksuisina oksina, joita ei niin vaan katkottukaan. Sellaista ei puita ohimennen katsoessa ollut tullut ajatelleeksi.

Tarvittiin linkkuveitsen sahanterää ja kotimaista Marttiini-puukkoa, jotta oksat kovan työn tuloksena irtosivat rungosta. Toinen opetus oli se, että monien palmujen oksissa oli hämmästyttävän suuret ja terävät piikit. Kuinka ollakaan, oksien hakureissu tuotti pistäviä haavoja ja ruhjeita kämmeniin. Niin huonosti olin tuohon hommaan varustautunut.

Palmunoksien piikit veivät väistämättä ajatukset adventin Herran kärsimystiehen, joka Raamatun mukaan alkoi jo Jerusalemiin ratsastamisesta. Hänet otettiin ilohuudoin vastaan, mutta äkkiä huutojen sävy muuttui.

Jumala yllätti minut jälleen kerran. Tuo matka palmujen luo opetti odottamattomia asioita. Olin ajatellut hakea nopeasti muutamia palmunoksia, mutta lopputulos oli toinen. Kirvelevät haavat käsissäni jaoin ehtoollista Limassolin Pyhän Katariinan kirkossa ja kiitin Jumalaa siitä, että aasilla ratsastanut Jeesus otti iskut vastaan ja vuodatti verensä, minunkin puolestani. Ja tämän saman kärsivän Kristuksen itsensä antavan rakkauden hedelmät ovat tarjolla tänään meillekin, Raamatun sanassa ja ehtoollisessa.

Aasin tärkeä tehtävä

Evankeliumi kertoo, että Jeesus pyysi opetuslapsia menemään läheiseen kylään ja noutamaan aasin, jolla hän ratsastaisi Jerusalemiin. Jeesus tarvitsi aasia korottamaan hänet niin korkealle, että kaikki näkisivät hänet. Tärkeä tehtävä aasille, jota me pidämme yksinkertaisena, itsepäisenä, vähäpätöisenä. Kuitenkin aasin ansiosta Jeesus tuli näkyväksi ihmisille.

Ihmiset näkivät, kuulivat ja tunsivat, että Jeesus tulee juuri heidän luokseen. Jeesusta vastaanottamassa oli monenlaista porukkaa, joukossa oli varmasti toisten väheksymä, elämän kaltoin kohtelema mies ja nainen, jonka tyttären Jeesus paransi, kaupungin virkamies, nälkäinen lapsi ja moni muu. He tulivat nähdyiksi, Jeesus kohtasi heidät ja palautti heille ihmisarvon, jonka toiset olivat riistäneet.

Kuten Jeesus tarvitsi aasia, hän antaa sinulle ja minullekin tarkoituksen ja tehtävän. Mikä on tänään sinun kyläsi jonne Jeesus kehottaa menemään? Mikä on se paikka tai tehtävä, johon Jeesus sinua kutsuu? Jumala on ehkä johtanut sinua suuntaan, jota on jotenkin vaikea ymmärtää. Tai ehkä elämässäsi on asia, jonka merkitys ei ole vielä avautunut. Mutta voit luottaa siihen, että Jumalalla on suunnitelma, joka avautuu hetki ja pala kerrallaan.

Toisin sanoen Jumala toimii meidän keskellämme, hän puhuu ja tekee ihmeellisiä asioita. Mahtavaa on se, että Jumala tahtoo antaa siunauksensa jokaiselle ihmiselle. Jumala ei siunaa vain hyviä ja onnistuneita, vaan hän tahtoo siunata ihan jokaista. Jumala tahtoo olla kanssasi työpaikalla, bussipysäkillä, jääkiekkopelissä, koulussa, joka paikassa. Tänäänkin hän kutsuu meitä uskoen turvautumaan häneen. Näin Jeesus voi tulla näkyväksi meissä ja meidän kauttamme myös muille.

Siunattua adventin aikaa!

Matti Vehviläinen
kappalainen