Ilo papin työssä

Elämä tulee jaetuksi

Seurakunnan pappina tapaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Näissä kohtaamisissa on läsnä ilo, vaikka tilanne olisi kuinka toivoton. Ilo nousee siitä, että elämä tulee jaetuksi, että yksinäisyys murtuu.

Käyn kodeissa, joihin on juuri syntynyt lapsi ja kodeissa, joissa surraan. Lapsen syntymä on iloinen asia, mutta voi nostaa pintaan monia muitakin tunteita. Kuoleman suru on ahdistavaa, mutta siihenkin voi löytyä lohdutusta ja toivoa. Tärkeintä näissä tapaamisissa on, että kokemus tulee jaetuksi. Tunteita ja tilanteita voidaan yhdessä katsella ja pohtia.

Seurakunnan ryhmienkin yksi tarkoitus on mahdollistaa jakaminen. On ilo huomata, että meillä ihmisillä on enemmän yhteisiä kokemuksia ja kysymyksiä kuin arvaammekaan. Se, mitä emme uskalla toisillemme paljastaa, on useimmiten yhteisintä.

Kristuksen läsnäolo

Jumala ei ole kaukana kenestäkään. Hän on kiinnostunut sinusta, eikä niinkään siitä, mitä olet saanut aikaan. Jeesuksessa hän syntyi ihmiseksi, taakkojamme jakamaan ja kantamaan. Kun enkeli kertoi Jeesuksen syntymästä paimenille, hän sanoi: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle”.

Välillä ihmettelen, miten jaksan kohdata surevia ja kärsiviä ihmisiä, kun minulla on omatkin huolet, murheet ja kaaos mukanani. Minulle tärkeäksi on tullut raamatunkohta kirjeestä efesolaisille: ”Kristus asuu sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.” Olen kokenut, että Kristuksen läsnäolo tuo voiman, ilon ja myös armollisuuden itseä kohtaan. Tämä on hengellinen kokemus, mutta sitä sopivat kuvaamaan myös psykoterapeutti Pirkko Siltalan sanat: ”Rakkaus antaa eheyden ja sisäisen voiman tunteen, jonka avulla uskallamme lähestyä itsessämme asuvia kuoleman voimia ja niiden aikaansaamaa pirstaleisuutta, kaaosta, puutetta, tyhjyyttä ja rauhan kaipuuta.”

Raamatussa ilo mainitaan monta kymmentä kertaa. Paavali kirjoittaa kirjeessään filippiläisille: ”Iloitkaa aina Herrassa, sanon vielä kerran, iloitkaa! Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon”. Jumalanpalveluksessa tuomme yhdessä ilot ja surut Jumalan eteen. Elämä ei ole omassa varassamme, vaan kaiken perustana on Jumalan rakkaus ja huolenpito.

Laura Tuhkanen-Jukkola
vs. seurakuntapastori