Ilon haaste

Irene Kettunen

Siunattu joululoma tarjosi mahdollisuuden hitaisiin aamuihin.

Pohdiskelin kiitollisuutta. Se hukkuu satavarmasti arjen rutiineihin, ellei siitä saa kiinni. Mutta miten? Entä jos pohdiskelun lisäksi alkaisin nimeämään iloa ja hyvyyttä, vaikka vain luettelomaisesti?

Ensimmäisen aamun saalis: luminen maisema, kynttilän rauhoittava liekki, kahvin tuoksu, lämmin leipä ja hiljaisuus.

Maistelen sanoja. Kirjoitan ne päiväkirjaani. Havaitsen sisälläni iloa, lähes samanlaista kuin lapsenlapsillani Millalla ja Aleksilla, kun he yrittivät kilpaa saada saippuakuplia kiinni.

Tuottaa siis iloa nimetä asioita, joista voi kiittää. Huomaan, että kiittäminenhän on myös rukousta. Nimen antaminen ja kirjoittaminen herättää ilmiön tai asian uudella tavalla eloon. Nimeämällä ne saavat todellisen merkityksen. Jumala tahtoo, että kiinnitymme hyvään ja iloitsemme siitä. Voiko se olla näin yksinkertaista, kiitoslistan kirjoittamista?

Me saamme valita mitä teemme ajalla, joka meille on annettu. Siinä on yhtä aikaa vapautemme ja vastuumme. Meitä haastetaan hyvyyteen, iloon ja kiitokseen. ”… ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.” Fil. 4:8

Ilo syntyy yksilöimällä asioita, joista voi kiittää. Ilo ja kiitos taas ovat kuin happea huonojen uutisten mustassa savussa. Ilo saa liikkeelle, hymy tarttuu ja hyvyys voittaa.

Irene Kettunen
diakoni