Minä tiedän

Helena Mäntylä

Välillä ajaudumme tilanteisiin, joissa tuntuu että nyt ollaan umpikujassa ja kaikki menee pieleen. Epätoivon aallokkoon on helppo jäädä lillumaan ja pieneltäkin vaikuttavasta asiasta saattaa kasvaa maailman suurin ongelma.

Muutama kesä sitten koin tällaisen hetken ollessani purjehtimassa. Heräsin aamulla tutulta paikaltani ja laitoin tavanomaisesti silmälasini päähän. Jokin ei kuitenkaan ollut kunnossa. En nähnytkään normaalisti. Huokaisten otin silmälasit pois, ja tein puhdistusoperaation linsseille. Laitoin lasit päähäni, mutta vieläkään näkökenttä ei ollut normaali.

Tarkastellessani linssejä huomasin molemmissa linsseissä jotain outoa. Linssit vaikuttivat likaisilta, mutta tosiasiassa linssien pinta oli jostain syystä yön aikana vaurioitunut. Aloin panikoitumaan. Näköni ilman silmälaseja oli sen verran surkea, että kauhistuin ajatusta siitä, etten näkisi kunnolla pitkään aikaan. Mitä teen keskellä purjehdusreissua merellä ilman kunnollista näkökykyä? Miten pääsen kesällä silmälääkäriin nopeasti kun kaikki ovat lomilla ja ajat muutenkin menevät monen viikon päähän? Miten valitsen uudet silmälasit jos en pysty kunnolla näkemään miltä ne näyttävät päässäni?

Vaivuin negatiivisuuden syövereihin ja sulkeuduin suruun ja epätoivoon. Kanssapurjehtijani yrittivät kovasti lohduttaa ja auttaa, mutta heidän sanansa olivat yhtä tyhjän kanssa. Pieni asia kasvoi maailman suurimmaksi.

Kun tuntui, ettei kukaan voi auttaa eikä lohduttaa, kun kellään muulla ei ollut sanoja, käännyin epätoivossani Jumalan puoleen. Kaivoin tavaroideni joukosta esiin Päivän tunnussana -kirjasen, kääntelin sivuja kyseisen päivän kohdalle ja tihrustin mitä siinä sanottiin. Yllätyksekseni jokainen kohta kosketti minua.

Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herra tämän teki. Herra teki IHMEEN SILMIEMME EDESSÄ. (Ps. 118:22-23)

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hyljänneet, mutta joka on Jumalan valitsema ja HÄNEN SILMISSÄÄN KALLISARVOINEN. (1.Piet. 2:4)

Pisteenä i:n päälle viimeinen kohta, jonka päivän tunnussana antoi, oli Apostolien tekojen kohta, jossa Paavali puhui sokeutumisestaan (Ap.t 22:1-21). Tuli itku. Tällä kertaa siitä, että tunsin Jumalan tietävän tilanteeni ja välittävän minusta.

Vaikka en kokenut ihmeparantumista, vaikka silmälasiongelmien ratkaisu kesti oman aikansa ja vaikka Raamattua ei ole tarkoitus lukea epämääräinen lause sieltä ja toinen täältä, sain vahvan kokemuksen siitä, että Jumala näkee mitä meille tapahtuu. Hän haluaa olla rohkaisemassa meitä kaikissa tilanteissa joissa olemme ja muistuttaa jatkuvasti kulkevansa kanssamme.

Tieto siitä, että Jumala tietää, vapautti ilon. Vaikka vielä vähän harmitti, epätoivo siirtyi pois ja pystyin taas nauttimaan tietoisena siitä, että en ole yksin. Hän on jatkuvasti meitä varten. Kun vain muistaisimme sen.

Oli kyse mistä tahansa asiasta, Jumala sanoo sinullekin: ”Minä tiedän.”

Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä. (Ps. 139:6)

Helena Mäntylä
kausityöntekijä
(nuoriso- ja rippikoulutyö)