Uuden alku

Johanna Kylmälahti

Avasin aamulla verhot ja järkytyksekseni huomasin, että maa oli aivan valkoinen ja lunta satoi koko ajan lisää. Toukokuisten säiden raju vaihtelu ei tullut minulle yllätyksenä, mutta silti petyin.

Olin kovasti odottanut, että kylmyys ja lumisateet olisi tältä keväältä ohi ja siksi takapakin hyväksyminen tuntui vaikealta. Odotin jo auringonpaistetta, valoa, lämpöä ja uuden kasvun ihmettä.

Muistatko aikaa elämässäsi jolloin koit samanlaisia tunteita? Minä muistan hyvin. Minulla oli unelmia ja tein kaikkeni, että toiveeni toteutuisivat mahdollisimman pian, mutta toisin kävi.

Edessä oli monenlaista luopumista. Jouduin toteamaan, että elämä ei mene lainkaan siihen suuntaan kun olisin toivonut. Olin pettynyt ja toivoton. Omat keinoni loppuivat enkä jaksanut enää yrittää. Lopulta heitin elämäni omine yrityksineen ja kaikkine sotkuineen Jumalan käsiin. Hänellä olikin tulevaisuuteni suhteen paremmat suunnitelmat kuin itselläni.

Jälkikäteen osasin olla kiitollinen myös vaikeasta ajasta elämässäni. Sen läpi käyminen auttoi erottamaan tärkeät asiat toisarvoisista. Sain kokea, että mikään asia meidän elämässämme ei ole niin mitätön, ettei Taivaallista Isäämme kiinnostaisi eikä niin suuri tai mutkikas, että sen ratkaiseminen olisi Kaikkivaltiaalle mahdotonta. Jeesus oli koko ajan ollut lähelläni vaikka en sitä aina tuntenutkaan.

Joka hetki hän on lähelläni, joka aamu antaa armonsa. Herran huomaan uskon elämäni, Hän suo voimansa ja neuvonsa. Surut, huolet eivät liikaa paina, ne Hän ottaa itse kantaakseen. ”Niin kuin päiväs niin on voimas aina.” Tähän turvaan yhä uudelleen.” (VK 338:2)

Johanna Kylmälahti
diakoni