Yllättävä armo

Henriikka Tarri

Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. (Ef.2:6–7)

Sana ”armo” on meille tuttu. Sitä käytetään usein kirkossa, sen voi lukea monesta kohtaa Raamatusta tai siitä voi laulaa useiden hengellisten laulujen sävelin. Se on siis hyvin tärkeä asia. Mutta mitä se tarkoittaa? Mitä on efesolaiskirjeen toisessa luvussa mainittu ”äärettömän runsas armo”?

Luin muutama vuosi sitten USA:ssa ollessani Baltimoren paikallislehdestä haastattelun nuoresta naisesta. Hän oli kasvanut köyhänä ja kodittomana, mutta oli monien eri elämänvaiheiden kautta saanut työpaikan ja löytänyt vierelleen menestyneen liikemiehen, jonka kanssa oli menossa kihloihin.

Pariskunta oli varannut arvostetun viiden tähden hotellin juhlatilan kihlajaisiaan varten, mutta juuri ennen juhlia mies oli kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin ja lähtenyt. Naisen tehtäväksi jäi peruuttaa hotellin varaus, mutta samalla hän menettäisi myös suuren summan rahaa.

Jotta jo käytetty raha ei valuisi hukkaan, nainen päätti pitää juhlat joka tapauksessa. Hän päätti kutsua juhliin kodittomia ja varattomia ihmisiä, joita oli ennen tuntenut. Niinpä tuona iltana, viiden tähden hotellissa, käsinmaalattujen posliinilautasten äärellä, herkkuja syöden, istui väkeä, joka normaalisti etsi ruokansa roskiksista.

Tämä on armoa suloisimmillaan. Se tarkoittaa, että emme saa sitä mitä ansaitsemme. Se tarkoittaa, että saamme sitä mitä emme missään nimessä ansaitse. Kysy vaikka ristillä riippuneelta varkaalta!

Henriikka Tarri
diakoni, diakonian työalajohtaja