Kaksi tavallista kättä

Henriikka Tarri

”En minä osaa.” ”Ei minulla ole mistä antaa.” ”En ehdi.” ”En tiedä miten toimia.”

Erilaisia syitä olla auttamatta on varmasti monia. Yhteistä niille on riittämättömyyden tunne: Minun taitoni eivät ole riittävät, jotta voisin olla avuksi.

Käsiä katsomalla voi ihmisestä päätellä paljon. Käsistä voi joskus lukea, minkälaista työtä hän on tehnyt elämässään. Mieleeni ovat jääneet erään vanhan emännän sormet, jotka olivat aikanaan paleltuneet kylmässä avannossa. Siinä huuhdeltiin perheen pyykit. Käsityöläisen kädet taas taipuvat moneen, niin kuin soittajankin sormet, ja tuovat toisille paljon iloa.

Luojan lahjoittamilla käsillä voi tehdä niin paljon, että sitä harvoin pysähtyy edes ajattelemaan. Kädet on annettu meille luomaan uutta ja korjaamaan rikki mennyt ehjäksi. Kädet on luotu kantamaan ja siunaamaan. Kädelläni otan vastaan toisen ihmisen. Jo kädenpuristukseni kertoo kohtaamisesta jotakin: onko puristus luja ja hellä, kenties arka. Liukuuko käsi jotenkin ohi. Nuorempana tyttönä kättelin usein setää, jonka oikean käden etusormen työkone oli vienyt. Käsi puristi kuitenkin jämäkästi.

Silloin, kun sanat loppuvat, kädet tulevat avuksi. Olkapäälle laskettu käsi tai käden silittäminen saattavat lohduttaa enemmän kuin tuhat sanaa. Itkevä lapsi rauhoittuu, kun turvalliset kädet nostavat syliin. Ihminen voi kärsiä siitä, jos kukaan ei kosketa pitkään aikaan. Vanha sananparsi "vie mennessäs, tuo tullessas, tee siellä ollessas" on painottanut tekemisen tärkeyttä, sitä, etteivät kädet olisi joutilaina. Mutta käsienkin täytyy välillä vain olla, levätä sylissä. Tai ne saa ristiä rukoukseen. Sekin on lepoa. Sekin on lepoa, kun ihmiset ja asiat siirtyvät rukoilevien käsien kautta Jumalan kannettaviksi.

Meidät kaikki on lähetetty lohduttamaan, rakastamaan, rohkaisemaan ja elämään uskoamme todeksi juuri sinne, missä arkeamme elämme ja työtä teemme.

Kaksi tavallista kättä Jeesus työhön lähettää.
Kuinka paljon tekemättä ilman niitä täällä jää?
Kaksi tavallista jalkaa Hän voi ottaa jaloikseen.
Niillä taivasmatka alkaa joka aamu uudelleen.
- Pekka Simojoki

Henriikka Tarri
diakonian työalajohtaja