Konfirmaatio

Rippikoulun päätteeksi vietettävä konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Konfirmaatiossa Jumala toimii konfirmoitavien vahvistajana, kun seurakunta rukoilee heidän puolestaan, ja heidät siunataan apostolisella siunauksella. Viime vuosina on yleistynyt tapa, että kummit voivat osallistua kummilapsensa siunaamiseen.

Saatuaan rippikoulussa opetusta kastettu tunnustautuu konfirmaatiossa Jeesuksen opetuslapseksi. Hän yhtyy samaan uskontunnustukseen, jonka vanhemmat ja kummit lukivat kastetilaisuudessa.

Konfirmaation jälkeen nuori saa käydä itsenäisesti ehtoollisella. Tätä ennen hän on voinut osallistua ehtoolliseen vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan kanssa. Rippikouluaikana nuori voi ehtoollisopetusta saatuaan osallistua ehtoolliseen rippikoulun opettajan kanssa. Konfirmaatio on edellytyksenä myös sille, että hän voi toimia kummina ja voi asettua ehdokkaaksi seurakunnan luottamustoimiin täytettyään 18 vuotta.

Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.