Ehdokkaat

Marraskuussa pidettäviin seurakuntavaaleihin on lähdössä mukaan viisi valitsijayhdistystä ja 76 ehdokasta. Vaalien ehdokasasettelu päättyi maanantaina 17. syyskuuta. Vaalilautakunta vahvisti ehdokaslistat  1. lokakuuta.

Valitsijayhdistykset ovat (aakkosjärjestyksessä) Keskustalainen seurakuntaväki, Kokoomus - yhdessä seurakunnassa, Kristilliset perusarvot, Lempäälän Demarit ja Vasemmistoliitto sekä  Seurakuntaväki.

Kaikki valitsijayhdistykset olivat mukana myös edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten, ja ne myös saivat ehdokkaitaan läpi kirkkovaltuustoon.

Vuonna 2014 mukana oli myös Perusseurakuntalaiset, mutta se ei asettanut tällä kertaa ehdokkaita.

Kokoomuksella eniten eli 25 ehdokasta  

Seurakuntavaaleissa ehdokkaaksi on asettunut 76 henkilöä. Vuonna 2014 heitä oli 82, nyt siis kuusi ehdokasta vähemmän.    

Eniten ehdokkaita, 25, on kokoomuksen listalla. Seurakuntaväellä ehdokkaita on 24. Niiden jälkeen tulevat demarien ja Vasemmistoliiton lista 12:lla, keskusta kahdeksalla ja Kristilliset perusarvot -lista seitsemällä ehdokkaalla.

Naisia ehdokkaista on 33 eli yhteensä 43 prosenttia. Vuonna 1988 tai sen jälkeen syntyneitä eli 30-vuotiaita tai nuorempia ehdokkaista on vain viisi.

Huomionarvoista on, että viime vaalien ääniharavista kaksi, Usko Gullstén ja Heini Mäenpää, jättävät vaalit tällä kertaa väliin. Viime vaalien kakkonen, Raimo Sirén, on vaaleissa ehdokkaana.

Nykyisistä seurakuntavaikuttajista mukana ovat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kari Koppanen ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Timo Viitanen.

Seurakuntavaalit ovat sunnuntaina 18. marraskuuta. Ennakkoäänestys on 6.-10. marraskuuta. Vaaleissa valitaan seurakunnan ylin päättävä elin, 27-jäseninen kirkkovaltuusto.

Lisää tietoa vaaleista on kirkon ylläpitämällä seurakuntavaalit.fi -sivustolla.

 Lempäälän seurakunnan omat vaalisivut löytyvät tämän linkin takaa. Sivut päivittyvät jatkuvasti.

Valitsijayhdistykset ja ehdokkaat vaalinumeroineen

I Seurakuntaväen ehdokaslista                                                                         

2 Salo Marika, yhteisövalmentaja, yrittäjä
3 Halkosaari Satu-Tuulia, sosionomi-diakoni, varhaiskasvatuksenohjaaja
4 Ojakoski Asko, rovasti, hallintotiet. maist.
5 Kantonen Keijo, leipomoyrittäjä, eläkeläinen
6 Perko Päivi, senior IT specialist
7 Vesamäki Mikko, ylilääkäri 
8 Palvanen Terhi, sairaanhoitaja
9 Rautkivi Jouko, lennonjohtaja, eläkeläinen
10 Viitanen Timo, FM, eläkeläinen
11 Salonen Heidi, sosionomi AMK, opiskelija
12 Paloniitty Jouni, insinööri, projektipäällikkö
13 Paija Mari, diakonissa-sairaanhoitaja
14 Nurmela Piia, toiminnanjohtaja, FM
15 Koppanen Kari, ylikonstaapeli
16 Mäkiniemi Jalo, ajojärjestelijä
17 Lappi Minna , opiskelija
18 Järventausta Pertti, professori
19 Heinonen Mauri, opiskelija
20 Haapajoki Roosa, ammatillinen opettaja
21 Syri Elina, FL, opettaja
22 Hänninen Kirsti, eläkeläinen
23 Räisänen Miika, opettaja, DI
24 Koskela Santeri , lähihoitaja
25 Huhtala Enni, teologian maisteri, varhaiskasvatuksen opettaja                                                                                              

II Keskustalainen seurakuntaväki -ehdokaslista                                            

26 Eloranta Paula, liikunnanohjaaja
27 Hämäläinen-Ylikahri Maikki, sosiaalineuvos
28 Kärki Mikko, maanviljelijä
29 Liuha Tuukka, yrittäjä, tradenomi
30 Mäkinen Riitta, tietokirjailija
31 Ruuna Juha, maanviljelijä
32 Trast Ritva, eläkeläinen
33 Vuorensola Markku, agrologi                                                                                                 

III Kokoomus - yhdessä seurakunnassa -ehdokaslista       

34 Harjumäki Maria, myyntipäällikkö, eMBA
35 Hemminki Hannele, koulutussihteeri
36 Kuumola Veikko, tuotemyyntipäällikkö, DI
37 Laksola Leena, palvelupäällikkö
38 Lehtiö Tarja, päivätoiminnan ohjaaja
39 Lehtomäki Matti, yrittäjä
40 Lepola Asko, yrittäjä
41 Länsipuro Anette, opiskelija
42 Matikka Veijo, yrittäjä
43 Miettinen Tuomas, aluepäällikkö
44 Mikkola Pertti, rikosylikonstaapeli, eläkeläinen
45 Nieminen Markku, agronomi, eläkeläinen
46 Peltonen Kari, yrittäjä, eläkeläinen
47 Rämö Paula, asiakkuusneuvoja
48 Seppälä Jani, yrittäjä, kauppias
49 Seppänen Tuija, toiminnanjohtaja, eläkeläinen
50 Siivola Asko, yrittäjä
51 Sirén Jaakko, opiskelija, yrittäjä
52 Sirén Raimo, kunnallisneuvos
53 Sundström Marja, KTM
54 Tolonen Kari, TJ, järjestöneuvos
55 Tamminen Marko, ammattiopettaja
56 Wikman Kirsi, toimintaterapeutti AMK, lähihoitaja
57 Virtanen Esa, yli-insinööri, eläkeläinen
58 Äijälä Susan, yrittäjä

IV Kristilliset perusarvot -ehdokaslista                                   

59 Koivisto Leila, lähihoitaja
60 Korkatti Liisa, sosionomi-diakoni, ohjaaja
61 Kämäräinen Timo, yrittäjä
62 Linna Vesa, yrittäjä
63 Sivula Mirja, merkonomi, henkilökohtainen avustaja
64 Syväjärvi Timo, edunvalvoja
65 Tervonen Kirsi, fysioterapeutti                                                                                                       

V Lempäälän Demarien ja Vasemmistoliiton ehdokaslista

66 Herala Arto, rakennusmestari
67 Kankkunen Kari, prosessi-insinööri
68 Koiranen Topi, lastentarhanopettaja
69 Lehikoinen Hannele, suunnitteluavustaja
70 Mäkinen Teemu, eläkeläinen
71 Petäkoski-Hult Tuula, FT, THM
72 Päivänen Maria, palvelulinjan päällikkö
73 Ruotsila Eero, DI
74 Salminen Esa, suurtalouskokki
75 Seppälä Jukka, eläkeläinen
76 Tallinen Juha, FM
77 Virtanen Kari, työnjohtaja