Pyhän Birgitan kirkko

Lempäälän Pyhän Birgitan kirkko on rakennettu 1500-luvun alussa, ja se on omistettu Pyhän Birgitan muistolle.

Historiallisen Satakunnan ja Hämeen maakuntien rajalla sijaitsevan kirkon arkkitehtuurissa on vaikutteita molemmilta suunnilta. Runkohuoneen rikasmuotoiset päätykoristelut ovat tyypillisesti satakuntalaiset, kun taas suuret ulostyöntyvät kulmakivet liittyvät yksinomaan muutamiin Hämeen kirkkoihin.

Kirkon muutokset ja korjaukset

Vuosisatojen kuluessa kirkossa on tapahtunut monenlaisia muutoksia. Merkittävin ulkomuotoa koskeva muutos tapahtui 1830-luvulla, jolloin kirkko laajennettiin ristikirkoksi. Samalla jokaiseen ristisakaraan avattiin neliapilaikkunat. Suurimmat kirkon sisätilan korjaukset tehtiin vuonna 1895 (arkkitehti Berndt Blom) sekä 1920-luvulla (arkkitehti Ilmari Launis).

Viimeinen suuri peruskorjaus (arkkitehti Eila Piironen-Havas) valmistui vuonna 1984. Syksyllä 2003 uudistettiin arkkitehti Hanna Lyytisen suunnitelmien mukaan kirkon valaistus ja palautettiin myös vanhat kruunut alkuperäisille paikoilleen kirkon keskikäytävälle.

Tilaisuudet

Kirkossa pidetään sunnuntaisin ja pyhäpäivinä jumalanpalvelus kello 10, ja lisäksi siellä järjestetään mm. häitä, hautajaisia, hartaustilaisuuksia ja konsertteja. Kirkkoon mahtuu noin 650 henkilöä.

Aukiolo

Kirkko on avoinna kesällä 2015 kesäkuun alusta elokuun puoliväliin (1.6. - 14.8.) arkisin kello 10–16, muulloin sopimuksen mukaan.

Sijainti

Pyhän Birgitan kirkko sijaitsee Lempäälän keskustassa osoitteessa Kirkkopolku 1.