 Säästöryhmien jäsenet perehdytetään Ugandassa säästämiseen, talouden suunnitteluun, vastuulliseen velanottoon ja -hoitoon sekä riskeihin. |
 Yhteisvastuukeräyksen talkoolaiset postittivat keräyskirjeen jokaiseen lempääläistalouteen tammikuun lopussa 2012. |
Yhteisvastuu 2012 torjuu ylivelkaantumista Suomessa ja tukee säästöryhmiä Ugandassa. Keräys alkaa 5. helmikuuta Lempäälän kirkossa.
Elämässä moni asia on pienestä kiinni. Kuka tahansa meistä voi pudota velkakuiluun, jos elämä muuttuu yllättäen eikä säästöjä ole.
Kotimaisena erityiskohteena on Takuu-säätiön käynnistämä pienluottohanke. Sen tavoitteena on ylivelkaantumisen ennaltaehkäisy. Suunniteltu hanke kohdistuu diakoniatyön keskeiseen asiakasryhmään eli taloudellisessa ahdingossa oleviin ihmisiin. Hankkeen avulla halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea ne ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen.
Yhteisvastuun kansainvälisen diakonian kohde on Ugandassa toteutettava pienrahoitustoiminta.
Keräyksen tuotosta 60 prosenttia käytetään kansainvälisen diakonian kohteisiin Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kotimaassa erityiskohteena oleva pienluottohanke saa 20 prosenttia keräyksen tuotosta ja hiippakuntien avustustyö ja Kirkon diakoniarahasto yhteensä 10 prosenttia.
Loput 10 prosenttia tuotosta tulee Lempäälän seurakunnan diakoniatyön käyttöön.
Monta tapaa
osallistua keräykseen
- Yhteisvastuutuotteita saa ostaa 5. helmikuuta messun jälkeen kirkkokahveilla. Helmikuun aikana tuotteita voi kysellä diakoniatyöntekijöiltä, jonka jälkeen kaikki jäljellä oleva viedään kahvila Olkkariin myytäväksi, kertoo diakonian työalajohtaja Henriikka Tarri.
- Kirkkoherranvirastossa on lipas ja lista. Lipaskeräykseen voi osallistua muun muassa Ideaparkissa.
Keräykseen voi osallistua myös lahjoittamalla Nordean tilille FI16 2089 1800 0067 75. Lempäälän seurakunnan viitenumero on 302397.