Palautetta seurakuntalaiselta:
”Hei, Lempäälän seurakunnan työntekijät. Olen pitkään miettinyt, että nuorille tarvittaisiin jokin paikka, jossa meille kerrottaisiin kristinuskosta. Sellainen tilanne, jonne kaikki haluaisivat tulla, vaikka osallistuminen olisikin täysin vapaaehtoista. Siellä pitäisi olla mukava ympäristö ja tosi rentoja ja mukavia työntekijöitä. Siellä täytyisi myös viettää tarpeeksi pitkä aika, jotta kaikki ehtisivät ja saisivat tutustua toisiinsa. Siellä pitäisi voida pohtia ja kysellä kaikkea mahdollista, mitä ei muualla kehtaa tai viitsi kysyä. Teidän tulisi antaa hyvää opetusta kaikesta uskonelämään liittyvästä. Ja voisihan sitä kaikkea testata myös käytännössä… Siellä voisi myös skabailla, pelailla, tehdä kaikkea hulvatonta ja laulaa yhdessä. Sen pitäisi olla yksi elämän parhaista kokemuksista. Toivon ehkä kuuta taivaalta, mutta voisitteko harkita järjestävänne heti jotain tällaista toimintaa?
H. Moilanen
P.S. Niin ja hyvää ruokaa siellä täytyisi olla paljon.”
Hei H. Moilanen!
Toiveesi on jo täytetty. Oletko koskaan kuullut Lempäälän seurakunnan ripareista? Tulepa katsomaan, mikä siellä on meininki. Rippikouluikäinen olet sinä vuonna, kun täytät 15. Jo edellisenä syksynä meiltä lähtee postiin infot ja ilmoittautumislomakkeet. Jos ei kolahda postilaatikossa, pyydä lähettämään. Riparia ei kannata sivuuttaa. Ne on vaan niin hyviä.
T: Rippikoulutyöntekijät
Kysy lisää rippikoulusta:
Rippikoulupappi
Emmi Korpi
p. 050 5443 307
etunimi.sukunimi@evl.fi