Club For Five ja Hiljainen hetki -konsertti 7.4.

25.3.2019 11.50

Lempäälän musiikkihetki on osa laajempaa konserttikiertuetta.

Club For Fiven kirkkokonsertti antaa mahdollisuuden rauhoittua ja hiljentyä kuulemaan yhtyeen kokoamaa ja sovittamaa akustista ohjelmistoa: tuttuja virsiä, hengellisiä lauluja ja muuta kirkkoon sopivaa laulumusiikkia. Keskeinen ajatus on hiljentymisessä sekä rauhan ja toivon näkökulmassa.

”Nämä laulut, joista idea tähän hiljentymisen hetkeen tuli, ovat olleet mukanani jo lapsuudestani. Muistan tunnelmia istuessani penkissä kuunnellen näitä melodioita ja niiden synnyttämän turvallisuuden ja hyvänolon tunteen. Tämä tunne oli sellainen, jonka haluan jakaa ja toivon kuulijankin saavan viettäessään tämän hetken näiden sävelten ja sanojen kanssa”, yhtyeen bassolaulaja Tuukka Haapaniemi kertoo. 

Club For Five tunnetaan monien vuosien ajalta pitkälti kevyen rytmimusiikin esittäjänä. Runsaat pari vuotta sitten yhtye päätti kuitenkin debytoida muun keikkailunsa lomassa kaikessa hiljaisuudessa uuden akustisen konserttiohjelman.

Mikrofonit ja kaiuttimet saivat jäädä lepäämään, kun laulajat päästivät äänensä puhtaina valloilleen kirkon holveihin. Hiljainen hetki toi yhtyeestä esille aivan ennennäkemättömiä puolia ja uudenlaisen, klassisemman ja kuulaan soinnin ja ohjelmisto sai loistavan vastaanoton yllättyneeltä yleisöltä. 


Club For Five: Hiljainen Hetki –konsertti Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa 7.4. kello 18.
Liput osoitteesta lippu.fi, alk. 22,50€ palvelupalkkioineen, ovelta 23 €, mikäli lippuja jäljellä.



 

« Uutislistaukseen