Uutislistaukseen

Lempäälän kirkollisvero säilyy 1,45 prosentissa

Rento yhteiskuva kirkkovaltuustosta.

Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päättävä elin. Kuva: Sonja Meskanen.

Lempäälän ev.-lut. seurakunnan tuloveroprosentti on 1,45 vuonna 2021. Näin päätti seurakunnan kirkkovaltuusto kokouksessaan 15. syyskuuta.

Seurakunnan jäsenten maksama kirkollisvero on pysynyt samana jo pitkään. Valtuusto ei halunnut nostaa veron tasoa, vaikka valtakunnallisesti seurakuntien talousnäkymät eivät ole valoisat koronan ja jäsenmäärän vähenemisen vuoksi. Pirkanmaalla Tampereen hiippakunnan alueella seurakuntien veroprosentit vaihtelevat 1,25 ja 1,85 prosentin välillä.

Lempäälän seurakunnan talous on ollut vakaalla pohjalla. Koronan vaikutusten ja seurakuntien taloustilanteen heikentyessä Lempäälässä on perustettu talouden tasapainottamisryhmä. Se tarkastelee seurakunnan taloutta ja laatii suunnitelman vakaan talouden säilyttämiseksi.

Ensi vuoden alusta Tampereen aluekeskusrekisteriin

Lempäälän seurakunta liittyy tulevan vuoden 2021 alusta Tampereen aluekeskusrekisteriin.

Tammikuun 1. päivästä lähtien aluekeskusrekisteri hoitaa Lempäälän seurakunnan jäsenten virkatodistuksiin, sukuselvityksiin, sukututkimuksiin, avioliiton esteiden tutkintaan ja kirkollisten toimitusten rekisteröintiin (kaste, rippikoulu, avioliittoon vihkiminen ja avioliiton kirkollinen siunaaminen) liittyviä asioita. Asiakkaan kannalta etuna on se, että rekisterin alueella mutta eri paikkakunnilla asunut henkilö saa virkatodistukset yhdestä paikasta.

Siirtymävaiheen käytännön järjestelyt ja kirkkoherranviraston tehtävät asiakirjahallinnossa selviävät syksyn aikana.

Aluekeskusrekisterit on perustettu kirkkohallituksen suosituksesta. Tällä hetkellä Tampereen aluekeskusrekisteriin kuuluu Tampereen seurakuntayhtymän viiden seurakunnan lisäksi 15 muuta seurakuntaa.

Seurakunnat osallistuvat toiminnan rahoittamiseen jäsenmääränsä mukaisesti. Teknisesti aluekeskusrekistereiden työn on mahdollistanut kirkonkirjojen digitointi.

 

2020-09-22 12:33:00.0