Uutislistaukseen

Pyhäinpäivä - sytytä kynttilä läheisen muistoksi

Muistokynttilöitä rivissä Pyhän Birgitan kirkon alttarilla. Kuva: Sonja Meskanen.

Pyhäinpäivän hartaudessa sytytetään kynttilät vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten muistolle. Kuva: Sonja Meskanen.

Vuoden pimeimpään aikaan vietettävä pyhäinpäivä tuikkii kaipausta, rakkautta ja muistokynttilän liekin lämmintä lohtua. Tänä vuonna pyhäinpäivä on lauantaina 31. lokakuuta. 

Kristillisen uskon mukaan valona on jälleennäkemisen toivo.

Läheistään voi muistaa viemällä haudalle kynttilän, seppeleen tai kukkia.

Lempäälässä toiselle paikkakunnalle haudattujen muistamiseksi on erityiset muistokivet Lempäälän kirkkohautausmaalla Pyhän Birgitan kirkon vieressä (Kirkkopolku 1) ja Ristimäen hautausmaalla kappelia vastapäätä (Sotavallantie 86). 

Ristimäessä on myös Tyhjän sylin muistokivi lapsensa menettäneille.  

Kirkossa hartaushetket kello 13, 14.30 ja 16 

Kirkoissa pyhäinpäivä on ollut viime vuosina neljänneksi tai viidenneksi suosituin kirkkopyhä.

Koronatilanteen vuoksi Pyhän Birgitan kirkossa ei tänä vuonna järjestetä yhtä yhteistä kynttilähartautta ja konserttia vaan avoimia hartaus- ja musiikkitilaisuuksia on kolme. Kuhunkin tilaisuuteen on erikseen kutsuttu osa vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten omaisista. Tilaisuudessa esiintyy kamarikuoro Pyhän Birgitan Laulajat. 

Pyhän Birgitan kirkkoon mahtuu kerrallaan vain sata henkilöä. Poikkeusoloissa pyydämme, että hartauteen saapuisi 2-3 henkilöä muisteltavaa läheistä kohden. 

Erillinen kirkossa kuvattu pyhäinpäivän hartaus on katsottavissa seurakunnan Youtube-kanavalla ja Facebookissa pyhäinpäivänä 31.10. kello 13 lähtien, ks. osoite alta. 

Pyhäinpäivä Lempäälässä:


Pyhäinpäivän hartaus- ja konserttituokiot Pyhäin Birgitan kirkossa:

  • Kello 13-14 (kutsu lähetetty lokakuussa 2019 - tammikuussa 2020 kuolleiden omaisille)
  • Kello 14.30-15.30 (kutsu helmi-toukokuussa 2020 kuolleiden omaisille)
  • Kello 16-17 (kutsu kesä-lokakuussa 2020 kuolleiden omaisille)

Tilaisuuksissa luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimiä ja sytytetään jokaiselle oma kynttilä.

Mukana Matti Vehviläinen, Krista Lindqvist, Pietari Korhonen ja Marianne Järvinen (huilu).
Konserttituokion musiikki: Pyhän Birgitan Laulajat, joht. Olli-Taavetti Kankkunen.

Koronatilanteen vuoksi kirkkoon voidaan ottaa kerrallaan max. 100 henkilöä.
Pyydämme, että omaisia osallistuisi tilaisuuteen 2-3 henkilöä muisteltavaa läheistä kohden.

Pyhäinpäivän videohartaus lähetetään seurakunnan Youtube ja Facebook -kanavilla ja on katsottavissa pyhäinpäivänä klo 13 lähtien. Youtube-kanavan osoite: https://www.youtube.com/channel/UCCNIlUWnH7FRB0XR8q_4LVw

Kolehti: Svetogorskin (Enso) kirkkohankkeeseen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta

2020-10-23 11:57:00.0