Joulu 1939 - musiikillinen draama

la 30.11. kello 13.00

Pyhän Birgitan kirkko

Talvisota syttyi 80 vuotta sitten, draamallinen kirkkokonsertti Joulu -39 vie tunnelmaan.

Tunnin mittainen draamallinen konsertti kertoo koskettavasti pienen perheen tunnelmia ajalta, jolloin suuri Neuvostoliitto julisti yksipuolisesti sodan pientä Suomea vastaan. Päähenkilö on 8-vuotias tyttö, joka ikävöi rintamalla
olevaa isäänsä. Teoksen on kirjoittanut ja ohjannut Tampereen Komediateatterin johtaja Panu Raipia.

Esitys koostuu tutuista lapsuudenajan virsistä, hengellisistä lauluista, autenttisista kirjeistä sota-ajalta sekä näytelmällisistä osuuksista. Yhteislauluina lauletaan virret Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis.

Näytelmän rooleissa ovat näyttelijä-laulaja Petra Karjalainen (äiti), näyttelijä-laulaja Aku Sajakorpi (isä) sekä 8-vuotias Enni Leino (Maija). Kertoja on Panu Raipia ja lauluja säestää pianotaiteilija Dora Lukacs.

Teoksella kunnioitetaan edeltävien sukupolvien panosta tilanteessa, jossa maamme itsenäisyyttä koeteltiin. Esityksen on tuottanut Viinikan Filmi Oy:n sekä Ransu ry. Osa tuotosta lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Ransu ry:n kautta.

Ohjelman hinta on 26 euroa.


Katso myös

to 21.11. klo 17.30 -19.30

Kuljun seurakuntatalo Majakka

Pietari & Kalat

Harjoitus
su 24.11. klo 10.00

Pyhän Birgitan kirkko

Messu

Tuomiosunnuntain messussa kirkkovuosi päättyy ylistäen. Kirkkokahvit srk-talolla.
su 24.11. klo 15.00

Ideaparkin keskusaukio

Syntisen virsikirjan laulajaiset

Koko kansan lauluhetki Ideaparkin keskusaukiolla.