Pyhän Birgitan kirkon mallin mukaan tehty piparkakkukirkko.

 

Piparkakkukirkko 

 

Adventti on alkanut. Nyt saa ihan luvan perästä alkaa valmistella joulua.

Minun jouluvalmisteluni alkoivat kuitenkin jo kuukausi sitten kun suunnittelin kaavat piparkakkutaloon, jossa mallina on oma Pyhän Birgitan kirkkomme.

Piparkakkukirkko on jo monen viikon ajan elänyt mukana, valmistuen vähitellen. Tarkoituksena olisi laittaa se näytteille Ideakappeliin itsenäisyyspäivänä. Samalla myös kaavat julkaistaan, että muutkin voivat tehda oman kotikirkon piparkakuista.

Tekemisen iloa ja odotusta parhaimmillaan! 

Tekeminen on ollut hauskaa ja palkitsevaa. Koko luovuus on saanut haastetta kattopaanuista alkaen ja sävytettyihin ikkunaruutuihin asti. Jossakin mielen sopukoissa on kasvanut kuva valmiista kirkosta. Tekemisen iloa ja odotusta parhaimmillaan! 

Viimein kaikki osat olivat valmiina kokoamiseen. Mahanpohjassa tuntui pieni kiristys. Sulatetulla sokerilla piparkakkutalon kokoaminen on vaativaa hommaa. Mitä tahansa voi mennä pieleen - ja viikkojen työ hukkaan. Pahimmassa tapauksessa koko kirkko ei valmistu, eikä uutta enää ehdi tehdä. Paineet alkoivat tuntua.

Malttamattomana aloitin kokoamisen kiinnittämällä tukikehyksen alustaan ja sulattamalla sokerin. Ensimmäiset seinät nousivat. Kaikki vaikutti lupaavalta.

Päätin hieman poiketa suunnitelmasta ja varmistaa, että katto saisi riittävän tuen päätyseinistä.

Palojen yhteensopiminen jännitti, joten päätin hieman poiketa suunnitelmasta ja varmistaa, että katto saisi riittävän tuen päätyseinistä. Pieni säätö, joka parin tunnin kuluessa osoittautui isoksi virheeksi: Pieni säätö kertautui yllättävissä paikoissa. Äkkiä huomasin miettiväni paniikissa kuinka pelastaa koko projekti.

Mieliala vaihteli epätoivosta päättäväisyyteen, harmituksesta häpeään. Tuijotin irvistävää rakenteellista virhettä ja mietin kehtaanko näyttää niin pahan ulkonäkövirheen runtelemaa kirkkoa kellekään. Hävetti, että olin epäonnistunut. Projektista oli jo ennakkoon kerrottu, joten oli suuri kynnys jättää se kesken.

Silloin jostakin sisimmästä nousi sanat "Kristus peittää armollaan häpeämme".

Saamme palvella Herraa tällaisina vähän valuvikaisina.

Siitähän adventissakin on perimmältään kysymys: oman sydämen valmistamisesta, jotta Jeesus voisi saapua sinne Herraksi. Tuomalla hänelle syyllisyytemme ja häpeämme hän antaa synnit anteeksi sovitettuaan ne ristillä. Hän peittää rakkaudellaan ja armollaan häpeämme. Kristus itse valmistaa meidät joulun juhlaan kun sen sallimme.

Piparkakkukirkon äärellä oivalsin, ettei minun eikä tekemäni piparikirkon tarvitse olla virheetön. Saamme palvella Herraa tällaisina vähän valuvikaisina.

Näistä ajatuksista sain voimaa jatkaa rakentamista. Muutamalla säädöllä sain loppujen lopuksi työn valmiiksi ja nyt Pyhän Birgitan piparkakkukirkko odottaa tuossa vierelläni itsenäisyyspäivää.

Voit tulla itse tutkailemaan löydätkö tuon asennusvirheen. Piparkakkukirkko on nähtävillä Ideakappelissa itsenäisyyspäivästä jouluun.

Siunauksellista valmistautumisaikaa sinulle!

Manta Jutila
vs. seurakuntapastori