Paastomietteitä

Saarna Toimela-talossa 1.3.2020 (1. paastonajan sunnuntai) 

Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” (Matt. 16: 21-23)

-----------

Minä pidän lenkillä käymisestä. Kun ulkona on aurinkoista, kuiva keli ja auringonpaiste, lenkillä oleminen on nautinnollista. Kroppa liikkuu, askel on kevyt, mieli puhdistuu turhista ajatuksista ja huolista. On vain askelten rytmi ja levollinen mieli.

Valitettavasti en käy lenkillä kovin usein. En edes silloin kuin minulla olisi siihen aikaa. Milloin olen mielestäni liian väsynyt työpäivän jälkeen lähtemään liikkeelle, milloin on pula lenkkiseurasta. Toisinaan arkihommia on liikaa hoidettavana, toisinaan sitä jää vain roikkumaan nettiin vaikka aikaa muuten olisikin. Todella usein koen lähtökitkaa eteisessä. Tunne ja järkipäätös kamppailevat vielä lenkkarinnauhoja sitoessa. Onko mun pakko lähteä? Oliko tämä nyt sittenkään hyvä idea? Kun nihkeät tunteensa saa ylitettyä ja astuttua kynnyksen yli ja ulos ovesta, liikkeelle lähteminen tuntuukin hyvältä siinä vaiheessa kun suunta ja liikkumisen rytmi löytyy. Usein huomaan olevani myös kiitollinen tälle pökkelön tuntuiselle, istumiseen tottuneelle ruumiilleni siitä, että se hitaasti mutta vakaasti kantaa minua ja kykenee liikkumaan luontevasti moneen suuntaan.

Niin ei saa tapahtua, Herra! 

Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus kertoo lähimmilleen, mitä hänen on tehtävä ja mitä hänelle tulee tapahtumaan. Se ei ollut Jeesukselle itselleenkään helppo asia. Muista evankeliumiteksteistä käy ilmi että se myös ahdisti ja pelotti häntä, kuten ketä tahansa ihmistä, joka tietää joutuvansa kohtaamaan henkistä ja fyysistä, kuolemaan johtavaa väkivaltaa. Opetuslasten on täytynyt olla hämmentyneitä ja ahdistuneita asiasta kuullessaan. Pietarin pelko Jeesuksen kohtalosta ilmenee kieltämisenä ja käskemisenä: niin ei saa tapahtua sinulle Herra!

On helppoa ymmärtää Pietarin hätä. Hän näkee sen, mitä hän ja muut ovat menettämässä jos he menettävät Jeesuksen: voimakkaan esimerkin, jota seurata. Etuoikeuden olla todistajina niissä hetkissä, kun ihmiset kokevat valtavan muutoksen heidän tavatessaan Jeesuksen. Jokapäiväisen kokemuksen siitä rakkaudesta, pyhyydestä ja viisaudesta joka Jeesuksessa oli. Tuo kaikki antoi heille merkitystä elämään, tunnun siitä että Jumala Jeesuksessa oli joka päivä ja joka askeleella heidän mukanaan.

Mutta Isän Jumalan hyvä tahto 

Mutta Jeesuksen yhteys Isään oli syvempää kuin Pietari pystyi kuvittelemaan. Syvässä rakkaudessa ja rukousyhteydessä Jeesus tahtoi antaa henkensä syntisen maailman puolesta, koska se oli Isän Jumalan hyvä tahto. Ilman Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa meillä ei olisi toivoa rauhasta Jumalan kanssa eikä toivoa iankaikkisesta elämästä. Pietarin huoli Jeesuksen kohtalosta ja samalla oman ryhmän kohtalosta oli ymmärrettävä. Mutta samalla se oli kiusaus Jeesukselle. Hänelle läheiseksi tulleen Pietarin syvästä välittämisestä nouseva, hyvää tarkoittava vastustus oli tulla Jumalan hyvyyden ja armon esteeksi koko muulle maailmalle.

Tahtoa on, mutta onko voimaa? 

Jumalan tahdon noudattaminen ei aina ole kivaa, helppoa tai kivutonta. Joka tahtoo tässä elämässä seurata Jeesusta ja toteuttaa Jumalan tahdon; rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään, joutuu huomaamaan että se vaatii menemistä oman mukavuusalueemme ulkopuolelle. Tahtoa meillä on, mutta voimaa rakastaa liian usein liian vähän. Kätemme puristuvat helpommin omistamaan ja pitämään tavaroista ja asioistamme kiinni kuin antamaan ja jakamaan toisille omastamme. On helpompi valittaa kuin kiittää, on helpompi puhua pahaa toisista kuin huomata heissä oleva hyvä ja antaa tunnustusta ja kiitosta siitä.

Itsensä ylittämisen siunaus 

Tällä viikolla alkanut paasto on jälleen meille annettu mahdollisuus tutkia elämäämme Jumalan sanan valossa ja Hänen läsnäolossaan. Paaston aikana meitä kutsutaan kieltämään itsemme ja seuraamaan Jeesusta. Ei siksi, että Jumala tahtoisi meidän kärsivän, sillä Hän ei luonut meitä kärsimystä vasten vaan siksi että meidän elämämme voisi muuttua sellaiseksi kuin Jumala tahtoo. Jos me paastoamme tai harjoitamme katumusta tai rukoilemme, sillä on positiivinen tavoite: itsensä ylittämällä voi saavuttaa pääsiäisen ylösnousemuksen omassa elämässämme ja uskossamme. Tänään ehtoollista nauttiessamme emme juhli vain ylösnoussutta Kristusta, joka on meistä erillään vaan paaston aikana me pyydämme itsellemme voimaa uudenlaiseen Jumalan tahdon mukaiseen elämään tullaksemme sellaisiksi ihmisiksi joita tämä maa ja maailman aika tarvitsee juuri nyt.

Askel kevenee 

Ota siis tavaksi tämän paaston aikana varata päivittäin vähän aikaa Raamatun lukemiseen ja hiljaiseen rukoukseen, Jumalan edessä olemiseen sellaisena kuin olet ja sellaisena kuin elämäsi on nyt. Anna Jumalan Sanan ja Hänen hiljaisen puheensa vaikuttaa sinussa sillä Hän tahtoo sinulle hyvää. Kun kuuntelemme vastaanottavina ja avoimina mitä Jumala sanassaan meiltä pyytää, kun pystymme arjessa ylittämään vaikeat tunteet mielessään ja sinnikkäästi ottaa tavakseen tehdä sitä mikä on hyvää ja oikein, voi huomata että elämän askeleesta tulee kevyt ja mielen täyttää kiitollisuus Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta.

Rukoilemme:
Herra, alkavan paaston aikana anna meille mieli, joka etsii tahtoasi, sydän joka kaipaa hyvyyttäsi ja sielu joka ikävöi täyteyttäsi.

Anna silmät näkemään kirkkautesi, korvat kuulemaan sanomaasi, suu puhumaan rauhan sanoja ja kädet tekemään rakkauden tekoja.
Anna kaiken meissä tahtoa oikeutta, hyvyyttä ja totuutta ja kiittäen luottaa äärettömään, ihmeelliseen ja hellään armoosi.

Aamen.

Emmi Korpi
seurakuntapastori 

Hymyilevä Emmi Korpi papinpaidassa.
Emmi Korpi