Sururyhmä tukena läheisen kuoltua

Lempäälän seurakunnan sururyhmässä saa sielu levätä. Ryhmässä voi muille rakkaansa menettäneille kertoa tunteistaan, ajatuksistaan – surustaan. Mutta voi olla myös ihan hiljaa. Ryhmiä järjestetään keväisin ja syksyisin, seuraava starttaa lokakuun alussa.

Sururyhmään kutsutaan henkilökohtaisella kirjeellä niitä, joiden lähiomainen on menehtynyt. Ryhmä aloittaa kahdesti vuodessa ja sinne kutsutaan edellisen puolen vuoden aikana läheisensä menettäneitä. Ryhmään olet tervetullut myös jonkin ajan kuluttua, kun kutsu kotiin saapuu.

Seurakunnan rekisterissä eivät näy ne, joiden rakkaat on haudattu muualle kuin Lempäälään, eivätkä ne, joiden rakas ei kuulunut kirkkoon. Näissäkin tapauksissa on sureva luonnollisesti tervetullut sururyhmään.

Moninainen suru

Mitä suru oikein on?

- Jokainen suru on yksilöllinen. Ruokahaluttomuus ja univaikeudet ovat monille tuttuja. Joskus voi unohtaa huolehtia itsestään, kokea ahdistusta, yksinäisyyttä, vihaa ja katkeruutta. Puhuminen ja jakaminen toisen ihmisen kanssa voi tuolloin helpottaa. Vertaistuella on monille suuri merkitys. Haudalla käynnistä saattaa saada suruunsa lohdutusta. Levottomuus, lamaannus, rintakipu, vatsakipu, pyörrytys, hengenahdistus, itkuherkkyys, turtumus mainitaan usein surun yhteydessä, toteaa diakonian työalajohtaja Henriikka Tarri.

Suru on Tarrin mukaan prosessi, eikä etukäteen voi tietää, miten voimakkaana sen kokee. Tunteet olisi kuitenkin hyvä pystyä käsittelemään, sillä pitkään tukahdutettu suru voi palata myöhemmin – jopa vuosien päästä, entistä raskaampana. Omien tunteiden kanssa on pyrittävä olemaan mahdollisimman rehellinen. On täysin normaalia, että menetys nostaa pintaan esimerkiksi hylätyksi tulemisen tunteita, ahdistusta tai syyllisyyttä, jopa vihaa ja katkeruutta. Tunteiden kirjo ja niiden voimakkuus ovat yksilökohtaisia.

- Puhu, piirrä tai laula. Itke tai naura. Käytä surun käsittelyyn niitä keinoja ja voimavaroja, joita sinulla on, ja jotka tuntuvat luontevilta. Pääasia, että suret. Käsittelemätön suru voi koteloitua, jäätyä ihmisen sisälle. Se saattaa ilmetä kipuina, masennuksena ja eristäytymisenä tai se voi nousta esiin myöhemmin uuden vastoinkäymisen herättämänä. Se heijastuu hänen käyttäytymisessään, ajattelussaan ja toiminnassaan vuosienkin jälkeen. Silloin suru jo haittaa elämistä.

Ohjattua vertaistukea

Jokainen sururyhmä kokoontuu kuusi kertaa kahdeksi tunniksi. Puolen vuoden kuluttua tästä on vielä yksi tapaamiskerta. Diakoniatyöntekijä Tom Haavisto on ohjannut sururyhmiä seurakunnassamme vuodesta 2009.

Mikä on sururyhmä?

- Sururyhmä on ohjattu vertaistukiryhmä läheisensä menettäneelle. Ryhmä perustuu keskinäiseen kokemusten jakamiseen sekä vertaistukeen. Sururyhmään kannattaa osallistua muutama kuukausi läheisen kuoleman jälkeen tai sitten kun on valmis käsittelemään ja jakamaan asiaa. Ryhmä on suljettu eli ilmoittautumisajan päätyttyä ja ryhmän alettua uusia ryhmäläisiä ei voida enää ottaa mukaan, kertoo Haavisto.

Surut surtava

Miten surusta pääsee? Vai pääseekö koskaan?

- Jos surua ei käsittele, voi se jäädä pahimmillaan sisään möykyksi, josta se jossain vaiheessa joka tapauksessa pyrkii ulos. Suruun kuuluu aina surutyö, joka pitäisi läpikäydä, muuten suru ei pääse pois. Suru voi velloa kehon sisällä pitkäänkin, ja aiheuttaa epämääräisiä oireita kuten ahdistusta, verenpaineen nousua, sydäntuntemuksia. Moni fyysinen vaiva voi siis johtua suremattomasta surusta. Kun surua ei päästä pois, saattaa jokin muu elämän vastoinkäyminen alentaa elimistön suojamuuria, ja aiheuttaa fyysisiä oireita.

Haaviston mukaan suru tulisi surra, jotta elämässä pääsisi eteenpäin, eikä jäisi menneeseen kiinni.

 - Meillä on vain tämä hetki. Suru ei unohdu, mutta kaipaus muuttuu ajan myötä helpommaksi. Elämä on lahja, joka pitäisi elää. Siksi surut on hyvä surra.

Pienessä ryhmässä

Sururyhmään otetaan enintään kymmenen henkilöä, jotta kaikille osallistujille jää tarpeeksi aikaa puhumiseen.

- Useimmat ryhmäläisemme ovat olleet puolisonsa menettäneitä, mutta myös lapsensa menettäneitä. Pienen lapsen menettäneille on omat ryhmänsä. Ikähaarukka sururyhmissämme on 45-85 vuotta. Niissä on ollut sekä naisia että miehiä.

Lisätietoja sururyhmistä diakoniatyöntekijä Tom Haavistolta: 050 544 3347.

Hanna-Mari Kamppikoski

Valokuva: Rami Marjamäki