Hyvää uutisvuotta!

Seurakunnan ajankohtaiset asiat, uutiset ja tiedotteet löytyvät tästä. Klikkaa otsikkoa ja pääset viimeisimpien tapahtumien jäljille.
Seurakuntalehti Kirkonportti ilmestyy neljä kertaa vuodessa Lempäälän-Vesilahden Sanomien liitteenä ja tiivistää seurakunnan kausitapahtumat elokuussa, adventin alla, tammikuussa ja pääsiäisenä.  

Uusi etu- ja sukunimilaki voimaan vuoden alussa

28.12.2018 14.54

Seurakuntien kannalta keskeistä on, että uudessa laissa selkeytetään seurakuntien ja maistraattien vastuunjakoa. Muutokset vaikuttavat sekä kasteisiin että avioliittoon vihkimisiin.

Lapselle voi antaa neljä etunimeä

Uusi laki tuo mahdollisuuden antaa lapselle neljä etunimeä nykyisen enimmäismäärän, kolmen, sijaan. Sukunimivaihtoehtoja on jatkossa selvästi enemmän, ja vieraiden kulttuurien nimikäytännöt otetaan paremmin huomioon.

Myös menettelyihin tulee muutoksia: Uuden lain myötä vanhemmille tulee kahden kuukauden sijasta kolmen kuukauden määräaika ilmoittaa lapsen nimi seurakuntaan tai maistraattiin. Seurakuntaan lapsen nimet olisi kuitenkin ilmoitettava hyvissä ajoin ennen kastetta, sillä seurakunnan on tarkastettava nimen lainmukaisuus ja siirrettävä asia tarvittaessa maistraatille.

Vihittävien pitää jatkossa valita sukunimensä jo avioliiton esteiden tutkintavaiheessa.

Ei vaikuta takautuvasti

Perussääntönä on, että uuden etu- ja sukunimilain mukaiset nimivaihtoehdot ovat käytettävissä vasta sellaisissa tapauksissa, jotka tulevat seurakunnassa vireille 1.1.2019 tai sen jälkeen. Jos asia on tullut vireille jo vuoden 2018 aikana, siihen sovelletaan vanhaa nimilakia.

Uuden etu- ja sukunimilain sisällöstä kerrotaan myös oikeusministeriön tiedotteessa.

« Uutislistaukseen