Uutislistaukseen

Seurakunnan toiminta hiljenee koronan leviämisen ehkäisemiseksi 17.1.2021 saakka

Ikkunasta heijastuvaa valoa Pyhän Birgitan kirkon seinällä.

Joulun valoa Lempäälän kirkossa. Kuva: Markus Perko

Koronan leviämisen estämiseksi seurakunnan säännöllinen toiminta hiljenee ja siirtyy pitkälti etäyhteyksien, kuten videoiden, verkkokokoontumisten ja puhelinkeskustelujen varaan. 

Uudet rajoitukset ovat voimassa 17.1.2021 asti. Ne perustuvat Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tekemiin päätöksiin (1.12.2020 ja 17.1.2020), joilla rajoitetaan yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä.  

Kaikissa kokoontumisissa 10 henkilön rajoitus 

Kaikissa seurakunnan kokoontumisissa on kymmenen henkilön rajoitus. Kokoontumisrajoitus koskee sekä sisä- että ulkotiloja.

Pyhän Birgitan kirkon jumalanpalvelukset toimitetaan ilman paikan päällä olevaa seurakuntaa, ja ne lähetetään suorana verkossa seurakunnan Youtube-kanavan kautta. Kuljun Majakassa ei ole messuja rajoituksen aikana.   

Kirkollisissa toimituksissa, kuten kasteissa ja avioliittoon vihkimisissä, voi olla paikalla enintään kymmenen ihmistä, seurakunnan työntekijät mukaan lukien.

Hautaan siunaamisissa voivat kuitenkin olla läsnä vainajan kaikkein lähimmät omaiset, vaikka väkimäärä hieman ylittäisi kymmenen henkilön rajan. Asiasta sovitaan papin kanssa kirkkoherranvirastossa.

Kirkolliset toimitukset pyritään järjestämään ensisijaisesti seurakunnan tiloissa.

Kodeissa ja seurakunnan muissa kuin kirkkotiloissa järjestettävissä yksityisissä  tilaisuuksissa ja perhejuhlissa (mm. kasteet, muistotilaisuudet) on jo aiemmin noudatettu kymmenen henkilön enimmäismäärää.  

 

Ryhmätoiminta jää joulutauolle 

Lempäälän seurakunnassa aikuisten kokoava toiminta, kuten erilaiset, piirit, ryhmät ja kuorot, jäävät tauolle 17.1.2021 asti.  

Varhaiskasvatuksen päiväkerhot jatkavat toimintaansa koronarajoitusten sallimissa rajoissa. Niiden kevätkausi alkaa 11. tammikuuta 2021. Muu lapsi- ja perhetoiminta, kuten perhekerhot, muskarit ja pikkukoululaisten kerhot, on tauolla. 

Adventin ajan tapahtumat ja konsertit joudutaan turvallisuussyistä perumaan.  

Kahvila Olkkari ja lähetyskirppis Toivontori jatkavat toistaiseksi toimintaansa.

Viime kevään tapaan seurakunta mukauttaa toimintaansa uusiin olosuhteisiin ja lisää yhteydenpitoa verkon, muun muassa videoyhteyden avulla.

Pyhän Birgitan kirkon ovet ovat avoinna sunnuntaisin kello 11-13 rukousta ja keskustelua varten.  

Päivystävä pappi on langan päässä arkisin maanantaista perjantaihin kello 9–15 numerossa 040 804 9130, myös 23.12. ja 31.12. 

 

Marita MIettinen

 

Lisätietoja: 
vt. kirkkoherra Matti Vehviläinen
p. 050 544 3358
sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi

 

- Päivitetty 21.12. ja lisätty ajankohtaiset tiedot Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksistä sekä tietoja seurakunnan palveluista. 

 

2020-11-30 10:55:00.0