Uutislistaukseen

Juhannus on Johannes Kastajan päivä 

20210509_115842.jpg

Johannes Kastajan isä, Sakarias, sanoi:
"Sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.
Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien."
- Luuk 1:76

Johannes Kastaja oli Jeesuksen edelläkävijä, joka kulki Jordanin seudulla ja kehotti ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen syntien anteeksi saamiseksi.

Juhannuspäivä osuu tänä vuonna lauantaille 26. kesäkuuta. Tätä pyhää vietetään Suomessa kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina.

Sana juhannus tulee nimestä Johannes. Nimi tarkoittaa ”Jumala on armollinen”. Juhannus on Johannes Kastajan syntymäpäivä. Raamatun mukaan Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Siksi juhannusta vietetään puoli vuotta ennen joulua.

Juhannuspäivänä kirkoissa pidetään jumalanpalvelus ja lauletaan suvivirsi. Alttarikukkina on luonnonkukkia ja juhannuskoivuja keskikesän juhlan merkkinä. Päivän liturginen väri on valkoinen, ilon ja toivon väri.

Juhannus on myös Suomen lipun päivä. Liput nostetaan salkoon juhannusaattoiltana kello 18 ja lasketaan juhannuspäivän iltana kello 21.

Juhannus Lempäälän seurakunnassa

Juhannusaattona pe 25.6.

- Klo 18 Juhannusjuhla Uotin kylpylän rannassa, os. Uotintie 10. Juhla alkaa lipunnostolla. Mukana seurakunnasta pastori Juha Lankinen.

Juhannuspäivänä la 26.6.

- Klo 10 Kansanlaulukirkko Pyhän Birgitan kirkossa (sanajumalanpalvelus). Pappina Henri Karvinen, musiikissa kanttori Pietari Korhonen ja Kansanlaulukirkkoyhtye kuorolaisineen.

Juhannusaattona pe 25.6. päivystävä pappi on tavattavissa puhelimitse klo 9–15, p. 040 8049 130. Pappi päivystää ma-pe klo 9-15.  Seurakuntatoimisto, hautausmaantoimisto ja tiekirkkona toimiva Pyhän Birgitan kirkko ovat juhannusaattona kiinni. 

 

2021-06-22 11:50:00.0