Rukoushetki kuolevan luona 

Rukoushetki kuolevan luona vietetään potilaan tai omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä, henkilökuntaan kuuluva tai joku potilaan läheisistä.  

Alkuvirsi  

esimerkiksi 396, 498, 552, 621  

Alkusiunaus  

Isän ja (+) Pojan ja Pyhän Hengen nimeen  

Psalmi 16: 1, 6–11  

Jumala, pidä minusta huoli,  
sinuun minä turvaan.  
Ihana maa on tullut osakseni,  
kaunis perintö on minulle annettu. 
Minä kiitän Herraa, hän neuvoo minua,
yölläkin kuulen sisimmässäni hänen äänensä. 

Minä pysyn aina lähellä Herraa.
Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju. 
Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee,
minun ruumiini ei pelkoa tunne.
Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, 
et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan.  
Sinä osoitat minulle elämän tien, 
sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, 
sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.  

Raamatunluku  

Joh.11: 25–26  

Jeesus sanoo:  

”Minä olen ylösnousemus ja elämä. 
Joka minuun uskoo, saa elää, vaikka kuoleekin, 
eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” 

Armon vakuutus  

Rukoushetken johtaja panee kätensä kuolevan pään päälle ja sanoo:  

Näin sanoo Herra: 
”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, 
minun rakkauteni sinuun ei järky 
eikä minun rauhanliittoni horju.”  
Kun lähtöhetkesi koittaa, saat uskoa elämäsi turvallisesti Lunastajasi käsiin. Kantakoot pyhät enkelit sinut autuaitten joukkoon. Olkoon osanasi ikuinen rauha ja valo.  

Rukoushetken johtaja ottaa kätensä kuolevan pään päältä ja jatkaa:  

Jumala auttakoon myös teitä, omaiset ja ystävät, turvautumaan Kristukseen. 
Hän antakoon teille voimaa. 
Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, 
varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, 
niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.  

Rukous  

Herra Jumala, taivaallinen Isä. 
Sinun armosi ja rakkautesi on suuri. 
Ota vastaan palvelijasi.  

Ole hänen turvanaan kuoleman hetkellä 
ja vie hänet perille ikuiseen elämään. 
Tätä rukoilemme Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta. 
Aamen. 

Isä meidän 

Isä meidän, joka olet taivaissa. 
Pyhitetty olkoon sinun nimesi. 
Tulkoon sinun valtakuntasi. 
Tapahtukoon sinun tahtosi, 
myös maan päällä niin kuin taivaassa. 
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. 
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, 
niin kuin mekin anteeksi annamme niille, 
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. 
Äläkä saata meitä kiusaukseen, 
vaan päästä meidät pahasta. 
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. 
Aamen.  

Herran siunaus  

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. 
Herra kirkastakoon kasvonsa teille 
ja olkoon teille armollinen. 
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne 
ja antakoon teille rauhan. 
Isän ja (+) Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. 
Aamen.  

Päätösmusiikki  

esimerkiksi virsi 376: 3, 555, 563, 624, 631 

 

Polku, joka kulkee puun alla kohti valoa.
Kuva: Markus Perko.