Hyvän ja pahan lahjan anatomia

Oletko koskaan saanut lahjaa, joka ei miellyttänyt? Lapsuudesta muistan, miten mummon antamat lahjat olivat usein pettymys, sillä niistä löytyi aina ne iänikuiset villasukat. Kovat paketit olivat toivetavaraa, mutta pehmeät ”droppasivat tunnelmaa”. Onneksi makeannälkäiselle pikkupojalle lohtua toi se, että villasukkien kylkiäisenä oli yleensä karkkia.


Kaikki lahjat eivät miellytä, sillä kyse on tarpeistamme. Lapset kirjoittavat joulun alla lahjalistoja, jotta varmasti saisivat, mitä haluavat. Aikuiset taas laativat yksityiskohtaisia listoja häihinsä, ettei se Inkeri-täti vain toisi lahjaksi niitä kodin sisustukselliseen värimaailmaan sopimattomia raanujaan. Lahjaksi saadut villasukat eivät lapsena ilahduttaneet minua, koska en kokenut tarvitsevani niitä mihinkään. En ollut kirjoittanut lahjalistalleni villasukkia. Karkille sen sijaan tuntui olevan ilmeisen suuri tarve.


Tarve ja lahja kulkevat käsi kädessä. Tarpeemme ovat oikeastaan elämässämme osa-alue, jossa meitä käytetään jopa hyväksi. Meille nimittäin luodaan tarpeita – muun muassa mainostamalla ja markkinoimalla. Koko länsimainen elämäntapamme, kuluttaminen, perustuu lähes yksinomaan uusien tarpeiden luomiseen. Kulutusyhteiskunnassa merkitsevää ei ole, mitä omistat, vaan mitä et vielä omista.


Jumalaan turvaamisessakin on lopulta kyse tarpeista. Onko minun elämässäni tarve mokailujen ja itsekkyyden anteeksi saamiseen ja uuden alun mahdollisuudelle? Ymmärränkö oman pienuuteni ja vajavaisuuteni – ja sitä myötä turvaan suurimmista suurimpaan? Vai koetanko pärjätä omillani ja työntää syrjään ajatuksen siitä, että tässä maailmassa on eräs, joka pyyteettömästi vain rakastaa ja haluaa lahjoittaa meille kaikkea parasta?


Itse olen vuosien aikana oppinut ymmärtämään, että mummon villasukat ovat olleet elämäni parhaita lahjoja. Asia, jota en lapsena osannut arvostaa, ja jolle en kokenut tarvetta, on aikuisiällä muuttunut lahjaksi, jolle annan mitä suurimman arvon. Jos mummoni vielä eläisi, tahtoisin häntä ihan erikseen kiittää niistä lukemattomista tunneista, joita hän on sukkien parissa viettänyt. Kaikeksi onneksi mummon neulomien sukkien koot eivät aina osuneet kohdilleen. Sain toisinaan ylisuuria villasukkia. Nyt olen kiitollinen tästäkin, sillä monet sukista ovat edelleen käytössäni jalkojani (ja sydäntäni) lämmittämässä.

Villasukatkaan eivät vedä vertoja sille, mitä Jeesus on meidän puolestamme tehnyt. Jumalan ylisuuri rakkaus meitä kohtaan näkyy Golgatan ristillä. Se rakkaus on niin ylisuurta, että se on aina meitä lämmittämässä. Jumala tietää, että sitä minä tarvitsen. Tiedänkö itse?

Henri Karvinen