Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
Seurakunnan kerhossa lapsi saa kasvaa parhaaksi omaksi itsekseen muiden lasten ja välittävien aikuisten seurassa.
Toiminnassamme tärkeää on lapsen oma osallisuus. Kerhossa jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi. Kerhopäivä koostuu monipuolisesta toiminnasta lapsen ikään sopivalla tavalla. Ihmettely, tutkiminen, leikki, lapsuuden riemu ja hengellisyys ovat läsnä jokaisessa kerhopäivässä.
Laadukasta varhaiskasvatusta
Päiväkerhotoiminta on seurakunnassamme pedagogisesti suunniteltua, ja sitä toteuttavat varhaiskasvatuksen koulutetut ammattilaiset. Päiväkerhossa leikitään, liikutaan, tehdään taidetta ja erilaisia kädentöitä, ulkoillaan, syödään eväät ja opitaan tärkeitä asioita elämästä. Päiväkerhon pedagogiikkaa ohjaa valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma (Vasu).
Kaikki kerhot ovat maksuttomia. Kerhoihin voivat tulla mukaan myös lapset, jotka ovat osaviikkoisesti päivähoidossa.
Päiväkerho pähkinänkuoressa
Kerhoja kokoontuu eri puolilla Lempäälää
(Sääksjärvellä, Kuljussa, Hakkarissa, Lempäälä -talossa ja Nurmella)
Päiväkerhon voi elokuussa aloittaa lapsi, joka on täyttänyt vähintään kaksi vuotta saman vuoden elokuun loppuun mennessä
Päiväkerhot kokoontuvat kaksi kertaa viikossa aamupäivisin klo 9-11.45
Kerhoissa sisarukset ovat samassa ryhmässä
Naperokerhoja 2-3 -vuotiaille kaksi kertaa viikossa aamupäivällä 9-11