Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tänäkin syksynä lukuisia kertoja olen saanut ristiäisissä sytyttää kastetun oman kastekynttilän. Samalla kynttilän sytyttämisen kanssa lausutaan Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumin mukaan: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12)
Lähes joka kerta huomaan pysähtyväni ajattelemaan noiden sanojen painavuutta. Kynttilän liekki muistuttaa valosta, jonka Kristus toi maailmaan. Se on huikea lupaus pienokaiselle ja samalla myös kutsu Jumalan lapsen tielle seuraamaan tuota valoa elämässään. Tulevasta emme tiedä, ehkä siksi lupaus valosta ja toivosta tuossa hetkessä tuntuu niin lohdulliselta.
Kun ajattelen valoa, en voi olla ajattelematta myös pimeyttä. Sitäkin ihmisen elämään mahtuu, näin aikuisen näkökulmasta katsottuna. Konkreettisen pimeyden, yön pimeyden tai pimeän vuodenajan lisäksi pimeyden voidaan ajatella symboloivan monia asioita. Pimeys voi merkitä ihmisen vajavaisuutta tai rakkaudettomuutta, sitä että synti on haavoittanut meitä.
Pimeys voi merkitä myös eksymistä tai harhailua etäälle Jumalasta, sitä että emme tunne tai tunnista häntä maailmassa. Maailmassa pimeyttä on hyvän poissaolo, kaikki kärsimys ja kurjuus, jota joudumme todistamaan. Ehkä pimeys tuntuu myös inhimillisenä toivottomuutena tai merkityksettömyytenä, vastoinkäymisenä tai elämänvaiheena, jolloin synkkyys vetää puoleensa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja lopulta jokaisella ihmisellä on oma kokemuksensa pimeydestä.
Joka vuosi adventin ja joulun aikaan kuulemme, kuinka pimeydessä loistaa valo. Johanneksen mukaan ”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen oli tulossa maailmaan.” (Joh.1:9)
Adventtikynttilät ja jouluvalot loistavat pimeän vuodenajan keskellä ja säteilevät rauhaa ympärilleen. Vielä valon tuomaa kauneuttakin suurempaa on kuitenkin se toivo, josta valo meitä muistuttaa. Niin kuin Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo.” Me emme kulje pimeässä, koska Kristus on meidän kanssamme, hän on voittanut kaiken pimeyden. Lohdulliselta kuulostavat myös Johanneksen sanat, se että valo on myös jokaisessa ihmisessä. Meissä on kyky uskoa, toivoa ja rakastaa, pimeydenkin keskellä.
Tähän syksyyn on tuonut omaa synkkyyttään huoli epidemiatilanteesta ja monet pelot ja epävarmuus, jotka ovat varjostaneet arkea. Nyt jos koskaan tuntuu hyvältä ajatella lupausta valosta ja Jumalan läsnäolosta, hakeutua kynttilän liekin valoon ja etsiä yhteyttä Jumalaan. Me tarvitsemme voimaa ja toivoa, jolla voimme tukea myös toinen toisiamme. Tuota voimaa saamme etsiä ja toivottavasti myös löytää tänäkin adventin aikana.
Iina Sundberg
vs. seurakuntapastori
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä