
Parisuhdetyö ja tuki vanhemmuuteen
Maksutonta, matalan kynnyksen keskusteluapua parisuhdearkeen.
Jo muutaman kerran pysähtyminen parisuhdeasioiden ääreen voi auttaa pääsemään eteenpäin ja lisää koko perheen hyvinvointia.
Myös Solmuja parisuhteessa -menetelmän avulla on mahdollisuus työskennellä neuvojan kanssa kahdeksan tapaamiskerran ajan.
Tervetuloa yhdessä tai yksin keskustelemaan!
Yhteydenotot: anne.luoko@evl.fi tai tiina.a.makinen@evl.fi (aikoja annetaan mahdollisuuksien mukaan 1.9. alkaen)
Vanhemmuuden kuntokartoitus
Tule pohtimaan uudella tavalla omaa vanhemmuuttasi! Kahden illan tapaamisissa keskitymme oman vanhemmuuden vahvuuksien näkemiseen.
Voimavarakeskeinen, kahdesta illasta koostuva kokonaisuus antaa aivan uuden tavan nähdä oma vanhemmuus. 
Kahden illan aikana käydään läpi kahdeksan keskeistä vanhemmuuden teemaa,
joita käsitellään turvallisesti kysymyksien ja tehtävien avulla.
Voit tulla yhdessä lapsen toisen vanhemman/huoltajan tai vaikka ystäväsi kanssa.
Yksinkin voit tulla, mutta työskentelystä on eniten tukea, kun voit jakaa ajatuksia, jonkun kanssa,
joka myös tuntee lapsesi. Sinun ei tarvitse jakaa ajatuksiasi muille osallistujille, niin halutessasi.
Vanhemmuuden kuntokartoitus sopii alaikäisten lasten vanhemmille.
Syksyn kuntokartoituksista ja vanhemmuuden teemailloista ilmoitetaan tällä sivulla myöhemmin. Tulossa myös parisuhdeviikonloppu 16.-17.9. Tervajärven leirikeskuksessa.
PikkuHelppi
Arki lapsiperheissä ei suju aina suunniteömien mukaan -keskustelu, ohjaus ja "lisäkädet" ovat monesti enemmän kuin tarpeen.
PikkuHelpin eli seurakunnan lapsi- ja perhetoiminnan ammattilaiset auttavat lapsiperheitä tarjoamalla
- tukea ja voimaa antavia näkökulmia vanhemmuuteen
- ulkoiluseuraa
- juttuseuraa tai kuuntelijaa
- lastenhoitoapua
Kotityöt,kuten siivous, pyykinpesu tai ruoanlaitto eivät kuulu PikkuHelpin palveluin.
Palvelua toteutetaan perheen kotona tai ulkoillen lähiympäristössä. Palvelua on mahdollista saada 3-4 kertaa lukukaudessa ja kahdeksi tunniksi
kerrallaan. PikkuHelppi on maksutonta.
PikkuHelppi palvelu on lomalla 1.6 -1.9. 2023.
PikkuHelppi on mahdollista saada
- torstai ja maanantai-iltapäivisin Linda Puurula, varhaiskasvattaja puh. 040 565 4408 (möjlighet till betjäning även på svenska)
Puhelimeen vastataan pääsääntöisesti arkipäivisin klo 9-16. Mikäli numero ei vastaa, niin sinulle soitetaan mahdollisimman pian takaisin.
Ota rohkeasti yhteyttä.
