Mitä Siperia opettaa juuri nyt?

Venäjän julma ja verinen hyökkäys Ukrainaan tuntuu täysin epäinhimilliseltä. Käynnissä oleva veljesmurha on saanut koko Euroopan yhdistämään rivinsä ja herättänyt ihmisissä myötätunnon ja halun auttaa. Ukrainan taistelu kansallisesta henkiinjäämisestä on myös meidän taistelumme.

Luterilaiseen ajatteluun sisältyy ymmärrys esivallasta Jumalan antamana ja asettamana. Suomessa jokaisessa kirkossa jokaisena sunnuntaina on kautta aikojen rukoiltu esivallan puolesta, jotta se toimisi Jumalan tahdon mukaisesti yhteiseksi hyväksi. Tilanteessa, jossa nyt olemme, on suuri siunaus, että meillä on viisas ja kansalaisten luottamuksen ansainnut presidentti. Kriisin keskellä Suomi on strategisesti harkitseva ja päättäväinen. Voimme määrätietoisesti rakentaa tämän päivän päätökset menneiden sukupolvien uhrin ja tinkimättömän työn perustalle.

Presidentti Kyösti Kallio kirjoitti jouluna 1939 Suomen kansalle: ”Kehoitan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingossa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä (Snl 14:34).”

Ukrainalaiset tarvitsevat kaiken tukemme, rukouksemme ja apumme. On ahdistavaa, että sodan jaloista pakenevia naisia ja lapsia uhkaavat myös rikollisjärjestöt ja vaara joutua ihmiskaupan uhriksi. Inhimillinen kärsimys on moninaista ja tästä syystä myös vahvaa taloudellista apua tarvitaan. Itselle saadusta hyvästä jakaminen luotettavien järjestöjen kautta on nyt äärimmäisen tärkeää ja se pelastaa ihmishenkiä. Pakolaisina Suomeen saapuvat ukrainalaiset tarvitsevat tukemme ja välittävän läsnäolomme eli arjen lähimmäisyyttä.

Myös Venäjän kansa tarvitsee rukouksemme. Rukoillessamme sodan päättymistä, rukoilemme myös Venäjän kansan puolesta, joka on sodan myötä joutunut eristäytymisen ja taantumuksen tielle.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on osallistunut lukuisiin keskusteluihin sisarkirkkojen kanssa. Vuonna 1995 Kiovassa kirjatuissa teeseissä lausuttiin näin: ”Kirkko kutsuu kaikkia kansoja Jumalan tahdon mukaisen oikeuden ja rakkauden toteuttamiseen. Siihen kuuluu luopumista itsekkäistä eduista ja valmius toimia toisia kansoja kohtaan samoin kuin omaa kansaa tai kansanryhmää kohtaan haluaa toimittavan (Matt 7:12).”

Mitä Siperia on viimeisten päivien aikana meille opettanut? Ainakin tarpeen huutaa Jumalaa avuksi. Sodan ja inhimillisen kärsimyksen äänet pakottavat meidät ymmärtämään, että elämä ei ole meidän hallittavissamme. Jumalan suojelevat kädet ja hänen siunauksensa ovat meille elintärkeitä joka hetki, niin sodan kuin rauhan aikana.

Sodan kauheus on näyttänyt todeksi sen, että jokainen ihminen voi auttaa ja vastustaa aktiivisesti pahaa. Kun yhteinen tahto on riittävän vahva ja se sitoutuu Jumalan tahtoon, pieniä ja suuria ihmeitä voi tapahtua.

Taukoamaton uutisvirta näyttää meille realistisesti ja rehellisesti sodan kylmät kasvot. Uutisten paljous aiheuttaa meissä myös joukon tunteita, joiden käsitteleminen voi olla haastavaa. Pelko, epävarmuus ja ahdistus voivat tulla niin iholle, että ne vievät yöunet ja aiheuttavat halua eristäytyä ja käpertyä itseensä. Rukouksen lisäksi vaikkapa psalmien lukeminen auttaa meitä tunnistamaan ja sanottamaan tunteitamme ja löytämään lohdutusta. Myös lähellä olevalle ihmiselle puhuminen tai ajatusten käsitteleminen kirjoittamalla - kuten itsekin huomaan tekeväni - helpottaa.

Monet ukrainalaiset kristityt lukevat joka ilta klo 18 psalmin 31 ja rukoilevat Jumalan apua. Kun mekin teemme näin, yhdymme yhteiseen rukoukseen, jossa on ihmeellinen voima. Näin tehdessämme luottamuksemme Jumalaan voimistuu. Samalla saamme kokea Jumalan läsnäolon ja rohkeutemme luottaa hänen huolenpitoonsa kaikissa elämämme asioissa kasvaa.

”Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani. Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinä päästät minut verkosta, jonka viholliset ovat virittäneet eteeni. Sinä olet minun turvani!” (Ps 31:4-5)

Matti Vehviläinen

Kirkkoherra