Sydän sykkii musiikille

Seurakunnan kuorot, Pyhän Birgitan kirkon konsertit ja muut musiikkitilaisuudet. Kodin juhlat, kuten kasteet, häät, hautajaiset. Jumalanpalvelukset sekä paikkakunnan juhlapäivät. Näissä yhteyksissä tavalliset lempääläläiset ovat yhteydessä seurakunnan musiikkityöhön, jonka ytimessä on kolme rautaista kirkkomuusikkoa.

Musiikki läpäisee kirkon ja seurakunnan elämää vauvasta vaariin. Lempäälässä yhteistyöllä kunnan kulttuuritoimen ja Lempäälä Soin kanssa on vahvat juuret. Mitä olisi maailma ja Lempäälä ilman musiikkia!


kanttori

Ajattelen musiikin olevan Jumalan luomaa ja lahjaa. Musiikin välityksellä on mahdollista päästä niihin surun ja ilon sopukoihin, joihin sanat eivät yllä.

Omaan työviikkooni kuuluu kuoroharjoituksia, käyntejä eri laitoksissa, lasten muskareita, kirkollisia toimituksia ja messuja. Parasta työssäni on sen monipuolisuus ja koskettavinta erilaisten ihmisten kohtaamiset. Arkeeni kuuluu myös monenlaista suunnittelua, nuottien etsimistä, sovittamista ja harjoittelemista. Vapaa-aikanani liikun, luen, neulon ja musisoin.

kanttori

Pietari & Kalat -gospelkuoro, Kipinät-sekakuoro

Arkiseen työpäivääni voi kuulua kuoroharjoituksia, palavereja ja musiikin suunnittelua, sovittamista, urkujen viritystä sekä sähköpostiliikenteen hoitoa. Haaveilen, että ehtisin harjoitella enemmän. Olen omalla alallani, ja parasta on huomata, miten musiikki koskettaa ihmisiä. Minulla on paras mahdollinen työnantaja: se on viime kädessä Taivaan Isä. Kirkon tärkein tehtävä on kertoa sanoin ja teoin rakastavasta Jumalasta. Musiikki välittää kristillistä uskoa, mutta lisäksi se virkistää, poistaa ahdistusta, hiljentää, luo tunnelmaa ja yhdistää. Vapaa-aikanani harrastan kuntoilua, kuten suunnistusta, lenkkeilyä ja hiihtoa. Teen myös metsätöitä.


kanttori, dir.cant.

Musiikin työalajohtaja.

Työhöni kuuluu suunnittelupalavereja, työkokouksia sekä konserttijärjestelyjä sähköpostin välityksellä että kasvokkain. Juuri nyt on meneillään reformaation merkkivuoden järjestely. Parasta työssäni ovat ”asiakkaat” eli seurakuntalaiset sekä upeat työkaverit. Musiikki kuuluu kaikenlaisiin juhliin, vierailemme myös kouluissa ja laitoksissa. Esimerkiksi hautajaiskulttuuri kaikkinensa on hieno kirkon kokonaisuus, jossa seurakunta tulee tueksi vaikeassa elämäntilanteessa. Me kanttorit olemme tässä mukana. Vapaa-aikanani matkustelen, opiskelen kieliä ja harrastan hyötyliikuntaa. Pidän myös kotona puuhailusta ja käyn mielelläni taidemuseoissa.