Kuuntele minua, tuuli 

Jumala on ollut aina minulle läsnä luonnossa. Erityisesti muistan kuinka syksyllä 2018 olin vaeltamassa Lapissa Muotkatunturien erämaa-alueella. Olimme kiivenneet Geatkebassi-tunturin huipulle ja istuin ihailemaan maisemia. Silmänkantamattomiin ei ollut mitään ihmisen rakentamaa, pelkästään autiota erämaata.

Katsellessani edessä aukeavaa näkymää, minut valtasi outo tunne. Pienuuden tunne. Siinä hetkessä asiat asettuivat perspektiiviin, ihminen on kykenevä suuriin saavutuksiin mutta mikään ihmisen rakentama ei koskaan tule olemaan verrattavissa Jumalan luomakuntaan. Sen laajuutta on mahdotonta käsittää, mutta meistä jokainen on elävä osa maailman hienointa luomusta.

Minulle erityinen luonnon elementti on aina ollut tuuli. Jo Raamatussa 1. Kuninkaiden kirjassa kerrotaan kuinka Elia kohtasi Jumalan tuulen huminassa. Koen tuulen puhdistavana elementtinä. Monesti huolien ja murheiden kohdatessa, löydän itseni esimerkiksi laiturilta kuiskaamassa itseäni painavia asioita tuuleen, luottaen että tuuli kuljettaa asiani ja rukoukseni Herralle. Joten pyydän nyt ja aina: kuuntele minua tuuli, ja vie viestini perille.

“Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee.” (Joh. 3:8)

Riku Saario
nuoriso- ja rippikoulutyön kausityöntekijä 

Aava näkymä Geatkebassin huipulta, edessä korkea kivilatomus.
Näkymä Geatkebassin huipulta, kuvalähde Wikimedia Commons,