Hiljainen joululaulu 

Monesti musiikkia kuunnellessamme kuuntelemme todellisuudessa itseämme. Kannamme mukanamme kaikkea sitä mitä olemme elämämme aikana nähneet, kuulleet ja kokeneet.

Musiikki resonoi tätä kaikkea ja herättää muistot ja tunteet eloon. Tunnistamme lauluntekijän kanssa saman ikävän jonnekin kauas, sydämestä asti läikkyvän ilon, surun joka moukaroi palasiksi, elämän epävarmuudesta ja mielettömyydestä syntyvän rauhattomuuden, pettymyksen ja toiveen paremmasta huomisesta.

Tämän hetkinen lempijoululauluni on Hiljainen joululaulu. Sen yksinkertaisuus ja tunnelma kolahtavat. Kaipaan jouluuni kiireettömyyttä ja valoa pimeän keskelle.

Todellisuus on usein tästä varsin kaukana, mutta sävelet ja sanat tuovat haavekuvan hetkeksi lähelle, sydämellä kuultavaksi.

Joululaulut kantavat sisällään paljon. Ne ovat syntyneet vuosisatojen aikana ja tuovat mukanaan jotain ikiaikaista. Niiden kautta arkinen muuttuu juhlaksi, rauhattomuus rauhaksi, pimeys valoksi. Laulut kertovat joulun sanomaa monesta eri kulmasta, monen kokemana.

Näitä samoja lauluja on laulettu mummolassa, koulussa ja kirkossa sukupolvien ajan. Niihin sisältyy paljon muistoja, omia ja jaettuja. Yhteinen laulu kantaa ja nostaa ajatuksemme pois itsestämme, kiireistämme, kohti seimen lasta.

”Suo mulle kätes ystävä, oi! Kanssani kuule, laulu kun soi.”

Kuunnellaan mitä meissä tänä jouluna soi.

Sanna Pelvola
kanttori

Kanttori Sanna Pelvola hymyilee kirkon kiviseinän edustalla talvivaatteissa.