Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Löysin kirjahyllystäni rippikoulun oppikirjan. Siinä sanotaan lähimmäisestä: ”Lähimmäinen on ihminen, joka tarvitsee apuamme ja neuvoamme.” Mutta kuka apuani tarvitsee?
Katson lumisadetta ulkona. Ovatkohan kaikki saaneet lumensa aurattua? Ehkä joku ei pääse kauppaan lumen ja liukkauden vuoksi. Jääkö joku sisälle yksinään pitkäksikin aikaa, koska on talvi ja kylmä? Riittävätkö rahat sähkölaskuun, öljylaskuun, ruokaan? Joku tarvitsee kuuntelijaa, kokemusten jakajaa, keskustelijaa. Voisinko minä auttaa?
Olen kuullut jonkun sanovan, että jokaisen pitää tehdä jotain oman onnensa eteen. Minä uskon, että ihmisen onnen salaisuus on hyvin yksinkertainen: että palvelemme toisiamme niillä lahjoilla ja taipumuksilla, sillä luovuudella, jonka Jumala on meille antanut. Sillä sellaiselle, jolla on auttavaa mieltä, jokainen päivä tuo monia tilanteita, joissa voi tehdä toisen iloiseksi. Ihmisellä on kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Ihmisellä on kuulevat korvat ja puhuva suu. Ihmisellä on ajatteleva mieli ja lämmin sydän. Mitä näistä sinulla on?
”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’” Gal. 5:13–14
Henriikka Tarri
diakonian työalajohtaja
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä