Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kysymyksiä isälle
– Ikkä, mikä tää on?
– Se on porras.
– Ikkä, mitä se porras tarkoittaa?
– No se on tuo tuollainen betoninen juttu, jonka päältä voi kiivetä.
– Ikkä, mitä se…
– Nyt kuule kiivetään.
On aika siistiä olla kaikkitietävä – ainakin pienen pojan silmissä. Pikkumies ei väsy käyttämään sitä ihmisälyn alkua, joka hänessä on ruvennut toimimaan. Hän on saanut jostain näön, kuulon, hajun, maun, tunnon ja kyvyn prosessoida sitä, mitä aistit kertovat. Eikä sitä kykyä säästellä. Minä esitän tässä loputtomassa kysymysleikissä vastaajan osaa. Tuntuu vähän hassulta.
Työkseni tutkin kieltä. Saan ottaa itse kyselijän roolin: Miksi tuo sana sijaitsee lauseen lopussa? Miten tämä äänne muuttuu tässä toisessa verbimuodossa? Ovatko nämä rakenteet kielenoppijalle vaikeita? Kysymyksiin voi saada vastauksia, koska kielet ovat pohjimmiltaan hyvin looginen, joskin aika lailla orgaanisesti muotoutunut järjestelmä. Järjestelmän löytäminen näennäisen kaaoksen alta on palkitsevaa. Vielä hienompaa on kuitenkin nostaa katseensa tietokoneen ruudulta ja katsoa ympäröivää maailmankaikkeutta.
Minä uskon kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on tyhjästä luonut koko valtavan universumin ja sen osina myös meidät. Hän on antanut luvan kysyä: Kuinka vanha maailmankaikkeus on? Miten hiukkaset atomin ytimessä pysyvät kasassa? Mitä seuraisi, jos maailmankaikkeus ei laajenisi? Miksi painovoima vaikuttaa juuri sillä suuruudella kuin vaikuttaa? Näitä kysyessäni minä – aistejaan käyttävä, utelias lapsi – nostan katseeni kohti Häntä, joka on oikeasti kaikkitietävä. En säästele vajavaista kykyäni prosessoida minun ja minua viisaampien havaintoja ympäröivästä todellisuudesta. En myöskään pelkää vastauksia. Vaikka joskus olisi kai viisasta sanoa: “Nyt kuule kiipeä vaan.”
Jotain samaa on siis minussa isänä ja taivaallisessa Isässä. Paljon myös ratkaisevasti erilaista. Minä mietin, olenko valmis jättämään pois jonkin harrastuksen, että voisin enemmän viettää aikaa lapseni kanssa. Kolmiyhteinen Jumala tuli meidän kaltaiseksemme ja antoi henkensä.
Juho Härme, Lempäälä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä