Ei (pyhä) omena kauas puusta putoa

Kuule, Isä Taivaan, pyyntö tää. Taivaan Isä suojan antaa, hän on Isä jokaisen. Sun haltuus, rakas Isäni.

Olemme tottuneet puhumaan Jumalasta Taivaan isänä. Mutta oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan, mitä se merkitsee, että me olemme Isän lapsia?

Kyllä, toki se merkitsee sitä, että Jumala rakastaa meitä – aivan valtavasti, niin kuin isä lapsiaan (tai epäilemättä täydellisemmin kuin kukaan maallinen isä lapsiaan). Ja kyllä, hän on luvannut pitää meistä huolta. Ja tässä on jo roppakaupalla syytä iloon ja kiitokseen. Mutta Jumalan lapseus merkitsee paljon muutakin!

Voisin kirjoittaa pitkään lupauksista, jotka olemme perineet, valtakunnasta, joka ei järky ja vapaudesta, johon meidät on vapautettu. Tänään haluan kuitenkin kiinnittää huomiosi seikkaan, joka juolahti mieleeni Raamattua lukiessa: Jumala on isämme. Ja lapset muistuttavat vanhempiaan.

Ajatus on ensikuulemalta omituinen. Miten me syntiset ihmiset voisimme muistuttaa pyhää Jumalaa?

Omituinen tai ei, ajatus on raamatullinen. Jumala loi ihmisen kuvakseen (1. Moos. 1:27). Ja kun synti tärveli luomuksen, Jumala lähetti poikansa korjaamaan tilanteen. Raamattu puhuukin myös uskovista pyhinä. Paavali ei koskaan aloita kirjettään sanoen "Terve, syntiset". Ei, hän kutsuu uskovia pyhiksi. Mutta jostain syystä me puhumme kyllä Jumalasta pyhänä ja Jumalasta isänä, mutta itsestämme, hänen lapsistaan, puhumme syntisinä. Onko omena siis pudonnut kauas puusta? 

Mitähän mahtaisikaan tapahtua, jos me uskovat tohtisimme ajatella itseämme pyhinä? Ei täydellisinä tai muita parempina. Vaan Jumalalle kuuluvina, hänelle erotettuina. Sitä pyhä nimittäin tarkoittaa. Jospa emme lähtisikään liikkeelle ikään kuin tappiosta käsin: "Minä olen kurja syntinen" ja "Teen minä syntiä kumminkin"? Eihän urheilijakaan lähde kisoihin ajatellen olevansa häviäjä – ei ainakaan mikäli mielii voittaa! Mitäpä, jos ajattelisimme itsestämme niin kuin Raamattu sanoo: "Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!"(2. Kor. 5:17) Isä lähetti Jeesuksen kuolemaan, jotta sinä ja minä voisimme syntyä uudelleen Jumalan lapsiksi. Ja hän antoi Pyhän Hengen, jotta meillä olisi myös voima elää sen mukaisesti (ks. esim. Gal. 5:16). Me voimme valita elää uuden, sen Kristuksen kaltaisen, luontomme mukaan.

Itsensä pyhänä pitäminen ei nimittäin ole ylpeyttä. Päinvastoin. Se on nöyryyttä. Nöyryyttä suostua siihen, mitä Jumala sanoo, ja elää sen mukaan. Kuten lapsi.

Anu Neuvonen, kanttori