Heitä ankkuri veteen

Kuvitellaan elämämme soutuveneeseen veden äärelle. Soutaminen on helppoa, jos vesi on tyyntä tai tuuli puhaltaa oikeaan suuntaan. Kuitenkin elämässämme on haasteellisia hetkiä, jolloin veden aallot nousevat ja tuuli yltyy, joskus myrskyksi asti.

Heprealaiskirjeen kuudennen luvun viimeisessä kappaleessa kerrotaan ankkurista. Kun meillä on ankkuri veneessämme, myrsky ei vie meitä eksyksiin avomerelle tai pois kurssista.

Ankkuri kuvastaa lujuutta, rohkeutta, toivoa ja turvallisuutta. Ennen kaikkea toivoa, joka kantaa meitä ylitse kuoleman pelastukseen, väliverhon taakse.

Varhaisessa kristinuskossa ankkurin merkitys ymmärrettiin hyvin. Kalastajan ammatti oli yleinen ja varhaiskristityt käyttivät ankkuria jopa ristiä enemmän merkkinään. Se oli heille turvallisempi vaihtoehto, varsinkin vainojen aikana.

Kun kohtaamme elämässämme hetkiä, jolloin myrsky nousee ja maailma tummenee, saatamme joutua paniikkiin tai lamaantua. Myrskyn keskellä tärkeintä on heittää ankkuri veteen.

Kun hädissämme ja ahdingossamme etsimme ratkaisuja ongelmiimme, emme voi heti nähdä niiden seurauksia. Joskus hädissään tehty huono ratkaisu on kuin raudanpala ilman köyttä. Se vain vajoaa veteen, ja samalla hetkellä tajuamme virheemme.

Me ihmiset kärsimme jo valmiiksi suurista taakoista. Toivo ankkurista, joka on asetettu Jeesukseen ja pelastukseen, kantaa meitä oikeaan suuntaan. Se vene, jolla keinumme päivästä toiseen elämässämme uusiin tilanteisiin, on jo kasteessa sidottu ankkurilla pelastukseen.

Kun myrskyn keskellä heitämme ankkureita sinne ja tänne pysyäksemme paikallamme, emme näe, että veneemme on jo kiinni ankkurissa, jonka köysi on mittaamattoman pitkä.

Mutta kun näemme sen ja tarramme siitä kiinni, voimme vetää itsemme pois myrskystä tyynille vesille ja takaisin valoon. Kesti siinä sitten yksi päivä tai 100 vuotta, se naru on meihin kytketty ja se ohjaa meitä elämään rakkaudesta ja lempeydestä toisiamme kohtaan Jeesuksen opetusten mukaan.

Markus Ojanperä

Kirjoitettu elokuun allkupuolella 2020