Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Toiminnassamme tärkeää on lapsen oma osallisuus. Kerhossa jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi. Kerhopäivä koostuu monipuolisesta toiminnasta lapsen ikään sopivalla tavalla. Ihmettely, tutkiminen, leikki, lapsuuden riemu ja hengellisyys ovat läsnä jokaisessa kerhopäivässä.
Päiväkerhotoiminta on seurakunnassamme pedagogisesti suunniteltua, ja sitä toteuttavat varhaiskasvatuksen koulutetut ammattilaiset. Päiväkerhossa leikitään, liikutaan, tehdään taidetta ja erilaisia kädentöitä, ulkoillaan, syödään eväät ja opitaan tärkeitä asioita elämästä. Päiväkerhon pedagogiikkaa ohjaa valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma (Vasu).
Kaikki kerhot ovat maksuttomia. Kerhoihin voivat tulla mukaan myös lapset, jotka ovat osaviikkoisesti päivähoidossa.
naperokerhoja 2-3 -vuotiaille kaksi kertaa viikossa aamupäivällä kaksi tuntia
Huom! Syksyn 2023 päiväkerhoryhmiin ilmoittautuminen 13.3. - 2.5. Tämän jälkeen voi vielä ilmoittautua ryhmiin, joihin mahtuu soittamalla 050 5443 353/Lea Blomqvist tai 040 804 9170/Regina Tanni.
Vastaan seurakunnan lasten ja perheiden toiminnan suunnittelusta ja järjestämisestä sekä olen esimies. Lapsuus on ainutlaatuinen vaihe ihmisen elämässä ja on hienoa, että seurakunta voi olla mukana lasten kasvatuksessa, elämän arjessa ja juhlassa. Rentoudun liikunnan ja ystävien parissa.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä