Jumala tuo toivoa sinne, missä sitä ei pitänyt olla

Muistatko hetkeä, jolloin tuntui toivottomalta? Liittyikö se ehkä omaan elämääsi? Vai jonkun toisen?

Omat vahvimmat toivottomuuden kokemukseni liittyvät esimerkiksi lähteisten sairasteluihin tai yksinäisyyden kokemuksiin. Koen voimatonta epätoivoa myös silloin, kun haluaisin auttaa, mutta en jaksa tai pysty.

Epätoivon tunnetta on mahdoton vältellä. Kokemus pohjan putoamisesta on valitettavasti osa ihmiselämää.

 ”Vaikka kuinka kontrolloisimme, miettisimme, pyrkisimme valitsemaan täydellisesti ja toimimaan virheettömästi, elämässä on paljon ennakoimatonta ja tietämätöntä, johon ei voi varautua”, kirjoittaa psykoterapeutti Maaret Kallio kirjassaan Voimana Toivo.

Kallion mukaan toivo on väkevä mielen ja elämän voima. Se tuo merkityksellisen elämän rakentamiselle hetken mielihyvää vahvemman arvopohjan.

Toivo ei vaadi täydellisyyttä, vaan se antaa luvan kohdata vaikeat asiat, pyytää apua ja suunnata kaikesta huolimatta eteenpäin.

Kallio ei ole ensimmäinen tai ainoa toivosta kirjoittanut henkilö. Sama teema on ollut myös Raamatun kirjoittajien mielessä. Pyhä kirjamme on täynnä elämäntarinoita, joiden epätoivoisiin tilanteisiin Jumala tuo toivoa:

Lasarus herää kuolleista, hyljeksityt saavat ihmisarvon, eikä kukaan tuomitsekaan aviorikoksen tehnyttä naista. Sairaat parantuvat ja Saara saa lapsen 90-vuotiaana. Ristiinnaulitun hauta löytyy tyhjänä.

En tiedä, mistä sinä tällä hetkellä koet toivottomuutta. Saako joku oman perheen tai ystävän tilanne olon voimattomaksi? Vai tekeekö mieli vain sulkea televisio tai heittää puhelin seinään, kun kuulee koronapandemian pitkittymisestä tai Afganistanin tilanteen pahentumisesta?

Mikä epätoivon syy onkaan, se on sinulle varmasti todellinen. Toivottomuuden kaivoon ei kuitenkaan tarvitse lopullisesti jäädä.

Evankeliumi kertoo Jumalan tuovan lopulta toivoa sinne, missä sitä ei pitänyt olla. Hän tuo lohdutusta sinne, missä on surua ja elämää, sinne, missä on kuolemaa.

Kuten Jeremian kirjassa todetaan: ”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Emma Autti

kausityöntekijä