Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
Lempäälän seurakunnassa kouluikäisten toimintaa järjestävät sekä varhaisnuorisotyön ohjaajat että seurakunnan lapsi- ja perhetoiminta.
Kerhoja pikkukoululaisille
Pikkukoululaisten kerhot ovat reipasta harrastustoimintaa, jossa lasten luovuus ja oma osallisuus saa näkyä vahvasti. Yhdessä tekeminen ja onnistumisen ilo ovat tärkeitä rakennusaineita lapsen hyvään itsetuntoon.
Puuhis -kerhot
Kuva: Anu-Kaisa Kankaanpää
1.-2.-luokkalaisten puuhis -kerhot, jossa toimintaa toteutetaan lasten kiinnostuksen kohteiden pohjalta. Kauden aikana leikitään, kokkaillaan, tehdään kädentöitä, liikutaan, pelaillaan jne.
Kerhoissa on aina kaksi ohjaajaa, joten siellä on turvallista ja mukavaa. Lisäksi tarjolla on pieni välipala. Kerhot ovat maksuttomia. Ilmoittautuminen erikseen syys- ja kevätkaudelle. Syyskausi on alkaa viikolla 36 ja päättyy viikolla 50. Kevätkausi alkaa viikolla 2 ja päättyy viikolla 20.
Puuhis-kerhot kokoontuvat syksyllä-26 seuraavissa kerhopaikoissa klo 14-16:
Vanhassa pappilassa (Rovastintie 3) tiistaisin (puh. 050 544 3397)
Ilmoittautuminen syksyn 2026 Puuhiksiin, valitsemaasi ryhmään (ensisijaisesti vain yhteen ryhmään, mutta mikäli jää tilaa voi osallistua useampaankin) 5.8 klo 17 alkaen.
Ilmoittautumiskaavakkeessa näet jo valmiiksi ryhmien koot, niihin ilmoittautuneiden määrän sekä mahdolliset varapaikat avaamalla valikon "vaihtoehtojen tiedot". Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistusvietin Katrina ohjelmistolta.
Lisätietoja pikkukoululaisten Puuhis -kerhoista Regina Tannilta, regina.tanni@evl.fi
Kesäpäiväleirit 1.–2.-luokkalaisille 2026
Kuva: Anu-Kaisa Kankaanpää
Päiväleirit alkavat heti koulun päättymisen jälkeen ja kokoontuvat arkipäivisin 1.-12.6.2025 klo 10 -15.
Lapsi voi olla leirillä molemmat viikot tai vain toisen. Leiripäivinä ulkoillaan, retkeillään, seikkaillaan ja tehdään kaikkea mukavaa kesäpuuhaa yhdessä pääasiassa ulkona.
Leirit pidetään seuraavissa paikoissa : Hakkarin yrittäjätalo (Kaakisentie), Kuljun Majakka (Tampereentie 262), Sääksjärven uusi srk-talo Satama (Pitkäahteentie14).
Leirit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, kuitenkin niin, että etusijalla ovat lapset, joilla ei ole päivisin vanhempaa kotona tai muu eritystarve.
Huom! 1.–2. luokkalaisilla tarkoitetaan lapsia, jotka ovat olleet edellisenä lukuvuotena koulussa, ei siis vielä eskarilaisia.
Leiri on ilmainen ja ruokailu hoidetaan omin eväin. Joinain päivinä saatamme syödä eväät luonnossa. Ilmoitamme siitä etukäteen ja silloin voi eväät miettiä sen mukaisesti.
Kirkon piirissä on perinteisesti puhuttu varhaisnuorisotyöstä eli varkkatoiminnnasta. Sen avulla seurakunta pyrkii tavoittamaan ja kohtaamaan Lempäälän 7-14-vuotiaita lapsia kerho-, leiri-, koulu- ja muun työn avulla. Haluamme olla kertomassa lapsille evankeliumia ja tukea heidän hengellistä kasvuaan. Seurakunta kuuluu kaikille, joten haluamme auttaa lapsia löytämään omat lahjansa ja oman paikkansa osana toimivaa seurakuntaa. Haluamme tehdä tätä työtä yhdessä vanhempien ja muiden toimijoiden kanssa lasten parhaaksi.
Leirisyksy 2026 tulee! Ilmoittaudu mukaan!
ISOT VARKAT
11.-13..9, leiri 4.-6.-luokkalaisille. Leirin hinta 20 euroa
25.-27.9. leiri 4.-6. luokkalaisille. Leirin hinta 20 euroa
PIENEMMÄT VARKAT
12.-13.10 tyttöleiri 1.-3.-luokkalaisille. Leirin hinta 10 euroa
15.-16.10. Tyttöleiri 1.-3.-luokkalaisille. Leirin hinta 10 euroa
21.22.11. Poikaleiri 1.-3.-luokkalaisille. Leirin hinta 10 euroa
Leireille otetaan 30 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Voit osallistua vain yhdelle leirille kauden aikana. Huom! Isojen varkkojen leirille on varattu ensisijaisesti 15 paikkaa pojille ja 15 paikkaa tytöille. Leirille ilmoittautuneille lähetetään leirikirje sähköpostilla noin viikkoa ennen leiriä.
Ilmoittautuminen syksyn lerireille alkaa pe 28.8. klo 18.00
Asko:n ideana on antaa 7-luokkalaiselle nuorelle valmiudet toimia apuisosena Lempäälän seurakunnan varkkaleireillä jo ennen rippikoulun käymistä. Apuisosena nuori saa rauhassa harjoitella isosena oloa ja isosen taitoja. Apuisoskoulutus kestää syksystä kevääseen ja siihen sisältyy kuusi koulutuskertaa ja vapaaehtoset pikkujoulut syyskauden päätteeksi. Lisäksi koulutukseen kuuluu oman porukan ASKO-leiri sekä keväällä yksi leiriharjoittelu varkkaleirillä. Apuisosena nuoresi leiriharjoittelu ja koulutuksen jälkeiset leiri-isostelut eivät maksa mitään. Varsinaisen isospalkkion nuori saa kuitenkin vasta rippikoulun käytyään. Tässä kohtaa kuitenkin tarjolla uudenlainen leirikokemus uudenlaisesta roolista käsin.
KOULUTUSKERRAT JA ASKOLEIRI
Syyskausi: 8.9. ja 6.10. , Asko-leiri 7.-8.11. Pikkujoulut 1.12. klo 18-20 Varkkaparkin yhteydessä.
Kevätkausi: 19.1., 9.2., 9.3. ja 13.4.
Koulutus järjestetään nuorisotila Hopella (Kaakisentie 1) klo 17-18.
Leiri pidetään Tervajärven leirikeskuksessa. Leirillä käydään läpi suuri osa koulutuksen sisällöstä, joten siihen osallistuminen on pakollista.
Työhöni kuuluu rippikoulutyön koordinointi ja nuorisotyö. Tykkään työssäni nuorten kanssa asioiden oivaltamisesta, nuorten kautta asioiden katsomisesta ja yhteisistä ponnistuksista. Silloin opin itsekin jotain hienoa Jumalasta. Vapaa-aikani täyttää kolme omaa poikaa. Luen myös paljon.