Surun hetkellä seurakunta on tukenasi

Tieto läheisen kuolemasta pysäyttää. Kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Samalla on kuitenkin hoidettava monia käytännön asioita ja aloitettava hautausjärjestelyt. Vaikka voimia ei tuntuisikaan riittävän, auttavat järjestelyt omalla tavallaan matkaa surun läpi.

Usein kaipaukseen liittyy kiitollisuuden tunteet menneestä ja yhteisistä muistoista. Kristillinen hautaan siunaaminen auttaa ymmärtämään, ettei elämä pääty kuolemaan. Jeesuksen ylösnousemus antoi ihmisille toivon iankaikkisesta elämästä. Raamatun mukaan kuolema on ovi tulevaan elämään: elämässä ja kuolemassa voimme jättää itsemme ja läheisemme luottavaisena Jumalan käsiin.

Jokainen suru on erilainen. On sanottu, että surun tulisi saada virrata vapaasti ihmisen sisimmästä, omalla painollaan ja omalla ajallaan. Toivotamme sinulle voimaa ja hyvän Jumalan läsnäoloa surusi keskelle. 

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.

Asiointi seurakuntatoimistossa

Hautausjärjestelyt kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä seurakuntatoimistoon, joka varaa kirkon tai kappelin sekä papin ja kanttorin hautaan siunaamista varten. Mikäli omaiset haluavat järjestää muistotilaisuuden seurakunnan tiloissa, tehdään sille oma varaus.

Siunaustilaisuuden ajankohta

Hautaan siunaaminen tapahtuu yleensä kahden tai kolmen vikon kuluessa kuolemasta. Hautaan siunaamisia toimitetaan perjantaisin klo 10 ja 13 sekä lauantaisin klo 9.30 ja 12.30 Lempäälän kirkossa, Ristimäen siunauskappelissa tai haudalla.

Siunausaikaa varattaessa sovitetaan yhteen omaisten toiveet, kappelin tai kirkon varaukset, papin sekä kanttorin aikataulu ja muistotilaisuuden pitopaikka.

Hautapaikan ja hautausmuodon valinta

Varauksen tekemisen jälkeen seurakunnan hautaustoimi ottaa omaisiin yhteyttä hautapaikkaan liittyen. Lempäälässä on kaksi hautausmaata: Kirkkohautausmaa ja Ristimäen hautausmaa. Kirkkohautausmaalla on hyvin rajallisesti hautapaikkoja, tästä syystä sinne hautaamisen edellytyksenä on, että vainaja on ollut Lempäälän seurakunnan jäsen 45 vuoden ajan ja kuulunut Lempäälän seurakuntaan kuollessaan. Jäsenyyden ei tarvitse olla yhtäjaksoinen. Hautaustapa voi olla joko arkkuhautaus tai tuhkaus. Kristillisen perinteen mukaan hautaan siunaaminen tapahtuu ennen tuhkausta. Jos erityisen painavat syyt puoltavat päinvastaista menettelyä, tulee siitä sopia tapauskohtaisesti kirkkoherran kanssa. 

Keskustelu papin kanssa

On tärkeää, että omaiset ja pappi tapaavat ennen siunastilaisuutta. Siunauspyynnön vastaanottanut pappi ottaa omaisiin yhteyttä viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta ja sopii ajan, jolloin keskustellaan vainajan elämästä ja sen päättymisestä. Samalla pappi saa tietoa omaisten toiveista ja odotuksista. Lisäksi sovitaan siunaustilaisuuden kulusta. Tapaamisessa voi keskustella luottamuksellisesti sellaisistakin asioista, joita ei toivota siunaustilaisuudessa otettavan esille. Tapaaminen on myös hyvä tilaisuus käydä läpi kuolemaan liittyviä tunteita. 

Linkin kautta löydät apua hautajaisten järjestämiseen:

Surun saapuessa. Opas hautaan siunaamiseen - Lempäälän seurakunta. 

Keskusteluapua on saatavilla 

Surun kohdatessa voit keskustella papin tai diakoniatyöntekijän kanssa. Tarvittaessa tapaaminenkin järjestyy pikaisesti.

Lapsen kuoltua suru on varmasti valtava. Silloinkaan ei tarvitse selvitä yksin. Läheisten lisäksi seurakunta on tukenasi.

Lempäälän seurakunnan päivystävä pappi on tavoitettavissa arkisin klo 9-15: 040 804 9130. Myös joka sunnuntain messun jälkeen pappi on tavattavissa. Diakoniatyöntekijä Tom Haaviston tavoitat numerosta 050 544 3347.

Kirkon palveleva puhelin on avoinna joka ilta klo 18-24: 0400 221 180.

Täältä löydät tiedon hautaukseen ja hautojen hoitoon liittyvistä hinnoista Lempäälän seurakunnassa.

Tukea itsemurhan tehneen läheiselle - Evl.fi

"Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän. Hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli." 

kynttilöistä hiekkaan tehty risti.

Hautajaisten suunnittelussa ja toteutuksessa seurakunnan työntekijät ovat apuna. Voit olla yhteydessä oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, päivystävään pappiin tai hautaustoimistoon. Siunaustilaisuus ja muistotilaisuus tarjoavat läheisille mahdollisuuden yhteiseen surutyöhön.

Hautaan siunaaminen

Ylösnousemus tuo toivoa kuoleman hetkeen. Jeesuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta meillekin on valmistettu sija taivaan kodissa.

Hautaan siunaamisen merkitys