Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Pietari & Kalat on syksyllä 2005 perustettu Lempäälän seurakunnan noin 30-henkinen gospelkuoro. Laulajiksi odotetaan innokkaita nuoria aikuisia ja aikuisia. Kuoro laulaa äänissä gospeliin painottuvaa ohjelmistoa esiintyen Pietari & Kalat -yhtyeen säestyksellä.
Kuoro julkaisi ensimmäisen äänitteensä "Kuivalla maalla" maaliskuussa 2011 ja lokakuussa 2014 kuorolta ilmestyi joululevy "Näetkö tähden?". Esiintymismatkoja on tehty Viroon, Ruotsiin ja Englantiin sekä kotimaassa mm. Maata Näkyvissä -festareille ja Lohtajan kirkkomusiikkijuhlille.
Kuoro harjoittelee torstaisin klo 17.30 -19.30 Kuljun Majakassa (=Kuljun koulun yhteydessä olevassa srk-talossa). Lisäksi pidämme pari kertaa vuodessa päivän mittaisen laululeirin.
Lastenhoito on harjoituksissa ja esiintymisissä järjestetty.
Kysy lisää kuoronjohtaja Pietari Korhoselta p. 050 544 3346.
Pietari & Kalat -gospelkuoro, Kipinät-sekakuoro
Arkiseen työpäivääni voi kuulua kuoroharjoituksia, palavereja ja musiikin suunnittelua, sovittamista, urkujen viritystä sekä sähköpostiliikenteen hoitoa. Haaveilen, että ehtisin harjoitella enemmän. Olen omalla alallani, ja parasta on huomata, miten musiikki koskettaa ihmisiä. Minulla on paras mahdollinen työnantaja: se on viime kädessä Taivaan Isä. Kirkon tärkein tehtävä on kertoa sanoin ja teoin rakastavasta Jumalasta. Musiikki välittää kristillistä uskoa, mutta lisäksi se virkistää, poistaa ahdistusta, hiljentää, luo tunnelmaa ja yhdistää. Vapaa-aikanani harrastan kuntoilua, kuten suunnistusta, lenkkeilyä ja hiihtoa. Teen myös metsätöitä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä