Vuoden 2017 tilinpäätös ylijäämäinen

23.4.2018

Seurakunnan tilinpäätös vuodelta 2017 on valmistunut. Kirkkoneuvosto käsitteli sen kokouksessaan 27. maaliskuuta. Lopullisesti sen hyväksyy kirkkovaltuusto 22. toukokuuta.

Vuoden 2017 tilikauden tulos on poistojen sekä satunnaisten tuottojen jälkeen 281 996 euroa ylijäämäinen. Tilinpäätöksessä tulosta parantaa Ristimäen hautausmaan saneeraushankkeen poistoero, joka on 133 676 euroa. Vuoden 2017 ylijäämän määräksi on tilinpäätökseen kirjattu 415 673 euroa.

Seurakunnan toimintakulut olivat viime vuonna noin neljä miljoonaa, täsmällisemmin 4 062 517 euroa. Tulopuolella toimintatuottoja oli 596 450 euron verran. Toimintakate eli käyttötalouden nettomenot olivat yhteensä 3 466 066 euroa.

Viime vuonna kirkollisveroja kertyi yhteensä 4 034 481 euroa. Yhteisöverotuottoja kertyi vielä edellisiltä vuosilta 5 073 euroa. Valtionosuus vuonna 2017 oli 439 442 euroa. Yhteensä seurakunta sai viime vuonna verotuloja ja valtionosuuksia 4 478 996 euroa.

Vuoteen 2016 verrattuna kirkollisverotulojen määrä laski viime vuonna yhdellä prosentilla. Tilinpäätöksen mukaan investointien nettomäärä oli vuonna 2017 yhteensä 151 889 euroa.