Elämme jännittäviä aikoja, sillä viikonloppuna julkaistaan Helsingin kirjamessuilla Vuoden kristillinen kirja 2024. Voittajan valitsee vuoden 2002 talviolympialaisten yhdistetyn kilpailun kolminkertainen olympiavoittaja, yrittäjä Samppa Lajunen. Valinta julkistetaan Helsingin kirjamessuilla ensi sunnuntaina. Lempäälän seurakunnan nuorisotyön ohjaaja, rippikoulutyön työalavastaava Tiina Koskinen sai olla esiraadissa mukana valitsemassa kirjoista kuusi ehdokasta finaaliin.

Tiina, millaista oli toimia tuossa tärkeässä tehtävässä?

- Olihan se hieno kokemus! Sain lukea 37 erilaista teosta. Osaan en ehkä olisi ilman tätä kilpailua edes tutustunut. Osasta on ihan omassa työssäni hyötyä ja tietysti muutoinkin elämässä. Kisaan sai osallistua kuka tahansa. Sekä kustantamot että omakustanteiden tekijät olivat mukana, käännöskirjallisuus ei. Etsimme laadukasta kristillistä kirjaa, kirjailijan tausta ei saanut vaikuttaa valintaan. Sellaista teosta, josta olisi oikeasti hyötyä, joka olisi jollain tavoin poikkeuksellinen tai tuore. Teosta, jolla olisi uutta annettavanaan.

Mielenkiintoinen tehtävä

Millaisen kirjan esiraati toivoi löytävänsä?

- Finaaliin pääsevä kirja voi olla hengellinen tai tietopohjainen, joka välittää kristinuskosta, Raamatusta tai henkilöstä tietoa. Teos voi olla runokirja, hartauskirja, päiväkirja, surunkäsittelyyn liittyvä. Kristillisen kirjan genre on laaja!

Esiraatiin kuului kuusi henkilöä, kerro työskentelystänne.

- Aina on mukavaa olla vuorovaikutuksessa älykkäiden ihmisten kanssa. Tulimme raatilaisten kanssa erilaisista taustoista ja tapamme ajatella on sekin erilainen. Tapaamiset hoidimme Teamsissa, emmekä tietenkään olleet kaikesta samaa mieltä, mutta keskustelu oli arvostavaa ja toinen toistamme kunnioittavaa. Vuoden kristilliseksi kirjaksi valittava teos saa paljon julkisuutta ja se usein myös kasvattaa myyntiä. Kisa on siis kova ja monelle tärkeä.

Satoja, jopa tuhansia kirjoja

Sinua voi huoletta kutsua, ei vain nuorisotyön – vaan myös kirjallisuuden ammattilaiseksi. Olet lukenut tuhansia ja taas tuhansia teoksia. Parhaimpana vuonna liki 400 kirjaa! Mitä ihmettä?

- Olen lukenut lapsesta asti. Opin lukemaan jo paljon ennen koulun alkua, luin pienenä myös aikuisten kirjoja. Minulle on tärkeää lukea tavoitteellisestikin, vaikkapa aina koko kirjasarja. Noin 250 kirjaa luen vuodessa keskimäärin. Joinakin päivinä on 2–3 kirjan vauhti.

Luetko nopeammin kuin normilukija?

- Väitetään, että jos ihminen keskittyy johonkin yli 10 000 tuntia, niin hänen aivonsa menevät jo seuraavalle levelille. Kun lukunopeutta mitataan, niin mitataan, miten monta kertaa silmä osuu riville. Minulla ei oikeastaan osu, vaan menen sivun kerrallaan - ja sitten jo toiselle sivulle. Tahti on kova, mutta lukiessani oppiakseni, tahti hidastuu. Tenttikirjoja tai vieraskielistä kirjallisuutta lukiessani siis tahti on hitaampi. En juurikaan enää osta kirjoja, vain sellaisia mitkä todella tiedän lukevani uudestaan. Kirjastoa käytänkin ahkerasti.

Lempikirjailija? Kirja isolla K:lla?

- Voi, niitä on niin kovin monta! Mutta ehkä kaksi ylitse muiden, niistä molemmat olen lukenut useita kertoja: Tolkienien Taru sormusten herrasta on ykkönen. Isäni luki sitä minulle, kun olin 4-vuotias. Se on pienestä pitäen suurin kirjarakkauteni. Victor Hugon Kurjat teki todella suuren vaikutuksen minuun nuorena. Näihin on ollut hyvä palata eri elämänvaiheissa.

Entäs Raamattu?

- Helsingissä asuessani matkustin usein junassa. Se oli oiva paikka lukea Raamattua. Se myös herätti paljon hedelmällisiä keskusteluja kanssamatkustajien kesken. Raamatun luen kerran vuodessa läpi. Luen sitä pätkä kerrallaan, siitä on tullut omanlaisensa rutiini. Vuosi toisensa jälkeen löydän Raamatustakin uutta. Eri asiat puhuttelevat eri tavalla eri elämäntilanteissa Raamattua lukiessa, mutta myös kaikessa muussa kirjallisuudessa.

Lukeminen antaa valtavasti

Mitä lukeminen sinulle antaa, miten päädyt kerta toisensa jälkeen kirjan pariin?

- Olen aina ajatellut, että lukeminen on minulle osittain eskapismia. Pääsen arjesta yhtäkkiä ympäri maailman, loikalla toisten ihmisten elämään, kokemaan mahtavia asioita ja tutustumaan vaikka mihin. Aidosti ajattelen, että erityisesti kaunokirjallisuus opettaa tunnetaitoja, vahvistaa resilienssiä. Kun lukee, ja kirjan hahmo elää erilaisia tilanteita, käy läpi monenlaisia tunteita, niin silloinhan sinäkin käyt juuri niitä asioita jollakin tasolla läpi. Vastaavasti elämässä vaistomaisesti hyödyntää teoksista oppimaansa. Sydämen sivistystä, sitähän se on, mitä me kirjoista parhaimmillaan opimme. Lukeminen on aika yksinäistä hommaa, mutta se samalla valmistaa moneen, mitä sitten ”oikeassa” elämässä kohtaamme. Auttaa käsittelemään sellaisia asioita, joita pelkäämme, suremme tai joista iloitsemme.

Aika hienosti kuvaat sitä, mitä kaikkea yksikin kirja voi ihmiselle antaa. Kirjoitatko itse?

- Olen leuhkinut sillä, että ylioppilaskirjoitusten äidinkielen aineissani oli nolla virhettä, tai poikkeuksellisen vähän ainakin. Uskon, että lukemisen myötä teksti on jollain tavoin minussa. Lukeminen siis kehittää ihmistä monin eri tavoin. Kirjoitan lähinnä työjuttuja, harrastan kausittain päiväkirjaa. Yksi lastenkirjasarjan synopsis on olemassa, mutta ei se vaan tunnu syntyvän luonnollisesti. Olenkin ajatellut, että vaikka rakastan kirjallisuutta, voin olla vain lukija. Ja hyvä niin.

Tiina on lukenut paljon myös kolmelle lapselleen, mutta lapset ovat nyt ottaneet äänikirjat omakseen.

- Haluaisin olla innostuneempi äänikirjoista, mutta lenkillä kuuntelen musiikkia. Äänikirjat ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta vielä tällä hetkellä en osaa niihin itse tarttua. Haluan selailla kirjan sivuja, ehkä palata johonkin kohtaan, jopa tsekata heti alkuun, kuka on murhaaja, Tiina naurahtaa.

Onko joitakin teoksia, joita et ikinä lue?

- Fiktiiviset sotakuvaukset eivät kiehdo, enkä aktiivisesti niitä etsi. Väinö Linnan tekstistä olen kyllä todella nauttinut. Self help -kirjat ovat myös ei-toivottuja omalla listallani. Toki nekin ovat tarpeellisia, moni saa niistä apua, mutta paljonhan on myös todella huonoja, ihan aivottomia. Sellainen ei vedä minua puoleensa.

Kirja aina hintansa arvoinen

Onko suomalainen kirja sinusta liian kallis?

- Harva taiteilija elättää Suomessa itsensä taiteellaan. Soisin, että kirjasta maksettaisiin sellainen hinta, että kirjailija voisi korvauksen siitä saada. Ymmärrän, että voi tuntua kalliilta. Kirjastokulttuuri on mahtava niillekin, jotka eivät pysty tai halua kirjoja itse ostaa.

Kirjastotädin työ unelmaduuni

Oletko haaveillut divarin tai kirjakaupan omistajuudesta tai kirjastotädin urasta?

- Kirjakaupan omistaminen ei ole realistinen toive tällä hetkellä, mutta kirjastotäti! On se ajatus mulla takataskussa, mutta voi olla, että työaika menisi lukemiseen.

Kannustatko lukemaan paljon? Pilaako kännykkä ja sosiaalinen media meidät?

- Lukemisen määrällä ei ole väliä, mutta säännöllinen lukeminen on tärkeää. Lue vaikka Aku Ankkaa! Sinivalon takia kirja on ehdottomasti ainakin iltaisin parempi kuin kännykkä. Ja muutenkin, kyllä suosittelen kirjan avaamista aina. En vastusta somea, mutta se tulisi valjastaa järkevään käyttöön. Algoritmin fiidiin syöttämissä postauksissa saattaa tulla vastaan paljon negatiivissävytteistä ja haitallista materiaalia. Erityisesti se, mitä nuoret joutuvat somessa kohtaamaan, se on huolestuttavaa. Media- ja lähdekriittisyys puuttuvat, niitä taitoja tarvittaisiin enemmän kuin sitä, että some kokonaan pois. Pitäisi tietää, kuka viestii ja missä tarkoituksessa, miksi tämä vaikuttaa minuun näin.

Lukeminen on lahja

Suurin lahja, jonka olet kirjoilta elämääsi saanut?

- Kyllä kirjat toimivat peilinä, sanoituksen väylänä, antavat tietynlaista kauneutta, keinoja käsitellä erilaisia asioita. Onhan ne olleet tärkeä osa elämääni aina. Nuorena jopa hölkkäsin kirjaa lukiessani. Hyvin opin ruuhkassa kävelemäänkin avonaisen kirjan kanssa Tampereen keskustassa, kun kuljin lukiolta bussipysäkille. Kerran lensi pulu naamaan, mutta lukeminen jatkui.

Sinulla on Lempäälän seurakunnassa noin 50 kollegaa. Jos saisit valita yhden kirjan, joka meistä jokaisen olisi mielestäsi hyvä lukea, niin mikä se olisi?

- Richard Rohrin Universaali Kristus, ihan ehdottomasti.

Teksti ja valokuva: Hanna-Mari Kamppikoski, viestintä